Arkea ja juhlaa

Hartauden päiväys

 

Mistä tuntee joulun, sen sanoa voi sanoin muutamin: Lapset jätti koulun, ja talossa on kaikki sekaisin. Äsken hukkasin jo ostoslistan kolmannen. Brita Koivunen levytti Kari Tuomisaaren ”Mistä tuntee joulun”-kappaleen jo vuonna 1964, ja se on yksi inhokkijoululauluistani. Kuitenkin sen säkeet soivat päässäni, kun toissaviikolla valmistelin esikoisen ylioppilasjuhlia. Tunnelmat olivat varsin laulusta suoraan. Listat hävisivät ja pulpahtelivat näkyviin milloin mistäkin. Lapset olivat koulussa, eivätkä mainittua sankaritarta lukuun ottamatta olleet äidin käskytettävinä 24/7.

Juhlastressi on ihanaa, vaikka se on kamalaa. Yöunet jäävät vähiin, kun asiat pyörivät mielessä. Jaksan pakkomielteisesti miettiä yksityiskohtia ja kirjoitella listoja, pohtia ja aaprikoida. Ystävät ovat saaneet osansa näistä pohdinnoista, puhelut ja viestit saattoivat tulla kellonajoista riippumatta. Normiarki koiranulkoilutuksineen, harrastamisineen ja laskunmaksamisineen pyörii kuin ei suurta juhlaa olisi tulossakaan. Aivan uskomattoman vapauttavaa on, kun voi listalta kruksata asioita tehdyiksi, siksi listat on mahtavia.

Rakastan juhlien valmistelua, isompien ja pienempien. Valmistautuminen ja juhlan odottaminen on itselleni melkein juhlia tärkeämpi kokemus. Isompien juhlien valmisteluita ei kukaan tee yksin, mitä vahvempi tiimi, sen helpommat valmistelut. Päätöksenteko lepää kuitenkin vastuullisen harteilla. Ja paljon sitä joutuu päätöksiä ja valintoja tekemään. Vaatteet ja kampaukset, meillä naisihmisillä myös muutama muu ulkonäköön vaikuttava pieni toimenpide, josta ei tietenkään julkisesti kerrota. Paljastan vain, että olemuksen juhlakuntoon saattaminen edellyttää yhden jos toisenkin ammattilaisen panosta. Tarjoilut ja teema, millaiset juhlat nyt pidetään, istutaanko alas syömään haarukalla ja veitsellä ja kuunnellaan puheita vai poristaanko kuohuviinilasit käsissä napostellen. Juhlatilaankin pitää muutama ajatus uhrata, kotona laskea tuolit ja pöydät ja astiat ja liinat ja pöytäkoristeet niitten iänikuisten siivousten lisäksi. Sankarille pitää kai jotain muistamistakin ja ylioppilaiden ollessa kyseessä, myös niiden muidenkin tuttujen muistaminen. Ja miten vieraat viihdytetään, onko ohjelmaa, miten tämä kaikki tallennetaan muistoiksi tuleviin arkisiin hetkiin.

Juhlat on ihania, olkoon juhlan aihe ylioppilaaksi pääsy, konfirmaatio tai joulu tai juhannus, niitä kaikkia haluan viettää. Yhdessä. Arkea jaksaa kun on juhlia välissä. Seuraavaksi vuorossa on juhannus, sitten rippijuhlat ja jos olisi ovela, voisi nyt aloittaa jo jouluvalmistelut.

Järjestelyjen kalkkiviivoilla usein iskee kiire ja paniikki, mutta lopulta koittaa juhlapäivä, lippu nostetaan salkoon, maljat kohotetaan ja kaikki on hyvin.

 

Kunhan vain on muistanut postittaa kutsut ajoissa.

 

Essi Torkkomäki-Ryhtä

ylioppilaan äiti

vapaaehtoistyön ohjaaja