Elämä jatkuu

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

 

Kiertelen kesäpaikkamme Rantamajan järvenrantaa. Kesä heräilee ympärillä, mutta moni asia on vielä keskeneräinen. Laituri on tavallisesti liplattanut saunan edessä jo kuukauden, mutta nyt se nojailee vielä seinää vasten. Vene, jolla olemme soudelleet yleensä jo toukokuun alkupuolella, on sekin vielä vesille laskematta. Karkaako tämä kesä käsistä?

Tämä runsas vuosi pandemian kanssa on välillä saanut tutut rutiinit ja aikataulut kadoksiin. Poikkeusjärjestelyt ja uudenlainen elämän rytmitys on sekoittanut normaalin kalenterin. Tavalliset tekemiset ovat jääneet odottamaan tai välistä unohtuneet kokonaan.

Viime viikonloppuna sain olla mukana ylioppilasjuhlissa, mikä jotenkin muistutti elämän eteenpäin menosta, normaalista vuoden kulusta. Sai tavata tuttuja ihmisiä ja huomata, että edelleen arjen ja juhlan tapahtumat ovat olemassa. Jotkut ovat voineet vähän siirtyä tai niitä vietetään hieman uudella tavalla, mutta eivät ne sittenkään hävinneet ole.

Moni on kuluneina kuukausina huomannut läheisten ja ylipäänsä toisten ihmisten tärkeyden. Kun yhteydenpito muuttuu tai välillä estyy kokonaan, ymmärtää sen arvon ja tärkeyden.

Muistan riparinvetäjänä usein odottaneeni tilanteita, joissa leiriläisten kanssa pohdimme elämän vaikeita asioita, aurinkoisen maiseman tummia varjoja. Vaikka niiden ajatteleminen ja niistä puhuminen tuntui kipeältä, se samalla avasi mielen ymmärtämään sen, miten tärkeitä olemme toinen toisillemme. Sen, että Jumalalla on tässä maailmassa käytössään vain toinen ihminen toista varten: lohduttamaan, parantamaan, auttamaan ja kantamaan eteenpäin. Jumalan rakkaus tarvitsee meitä jokaista, jotta se voi levitä maailmaan - sinun sanojasi, sinun tekojasi, toisen ihmisen hyväksi.

Mieleni viivähtää taas hetken kotijärven rannalla. Laituri kyllä siirtyy paikalleen. Vene piirtää tänäkin kesänä vanansa järven pintaan. Mieleen tulee parin vuoden takainen tuokio, kun täällä tapailin sanoja lauluun, jolla silloin halusin saatella nuoria eteenpäin:

”Ei ehkä helpolla elämä päästä,
ei aina sielua haavoilta säästä.
Mut vahvin sua käsillään kantaa,
kun väsyttää Hän voimaa antaa.
Ja jos sattuu sittenkin,
rakastaa Hän lujemmin.”

Jussi Härme