Hyvänä päivänä

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne päivät, jotka eivät sinua miellytä.” (Saarn. 12:1)

Nämä Raamatun sanat sain muistoksi ihmiseltä, jonka tapasin. Hän oli kuullut samat sanat vuosikymmeniä sitten, silloin kun elämä näyttäytyi seikkailuna, joka oli täynnä mahdollisuuksia. Siinä hetkessä ei voinut käsittää, että joskus tulisi sellainenkin aika, jolloin elämällä ei ole enää mitään annettavaa. Nyt ystävät ja suku löytyvät niminä hautakivistä.

En koe olevani enää ihan nuori, mutta edelleen elämä tuntuu seikkailulta, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Olen jatkuvasti tekemisissä kuoleman ja surun kanssa, silti en ole osannut ajatella omaa vanhenemista ja elämän rajallisuutta niin kuin tuo yksi kohtaaminen sai minut pysäytettyä. Ymmärsin selvemmin kuin koskaan, miten huikea lahja tämä elämä on. Poikkeusolojen keskellä, suunnitelmien raunioilla, korona-aikaan väsyneenä iloitsen siitä, että saan ottaa tämän päivän vastaan sellaisena kuin se annetaan.

Hänelle, sinulle ja itselleni haluan antaa muistoksi Raamatun sanat, jotka nojaavat koko painollaan Jumalan huolenpitoon:
”Vaikka minä kulkisin pimeäsää laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.” (Ps. 23:4)

Lilli-Irmeli Hintsa
pappi