Kuin villasukka

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Ystävyys on yksi kantavimmista voimista tässä pienessä elämässämme. Sen kokeminen antaa meille tärkeitä eväitä elämään niin lapsuudessa kuin aikuisuudessakin, ja se tuo lohtua synkimpäänkin pimeyteen. Ystävät tuovat elämään sen kaipaamaa lämpöä, iloa ja hymyä, asioita, joita mikään sovellus puhelimessa ei voi korvata.

Ystävyys ilmenee eri ihmisillä eri muodoissa. Ystävän kanssa ei tarvitse olla tekemisissä päivittäin, mutta tuntuu silti hyvältä tietää, että toinen on aina tarvittaessa sinua varten ja sinä häntä varten. Yksi ystävyyden muoto on myös ystävällisyys kanssaihmisiä kohtaan: pienetkin teot arjessa, kuten toisen kiittäminen, auttavat luomaan ystävällistä ilmapiiriä keskuuteemme. Ainaiseen naljailuun menevän energian voisi hyvin käyttää mukavaan juttutuokioon kaverin kanssa.

Minun ympärilleni on siunaantunut ihania ystäviä, ja olen heistä hyvin kiitollinen. Ympärilläni on sellaisia ihmisiä, jotka auttavat minua elämässä eteenpäin ja toivon, että pystyn tekemään heille samoin. Tällaista ystävyyttä toivoisin jokaisen ihmisen kokevan, sillä ystävyys on kuin ainutlaatuinen lahja vuoden jokaiselle päivälle. Näin ystävänpäivän lähestyessä onkin hyvä muistuttaa omia ystäviä siitä, kuinka tärkeitä he sinulle ovat.

 

Roosa Joosela
isonen

Someron seurakunta