Laita vaan takki naulaan.
Kengille on oma paikka
ja tossut voisit laittaa.
Isä pitää kädestä kiinni,
koska kynnyksen yli pitäisi päästä.
Voit jo irrottaa.
Saat ottaa toisen aikuisen kädestä
ja istua vaikka syliin.
Älä pelkää, kaikki on hyvin.
Isä istuu pian taas penkillä
ja syli on sinua varten.
Näitä lauseita toistelemme aamu toisensa jälkeen, kun pienimmät saapuvat päiväkerhoon. Mitä tekee lapsi?
Katsoo hämmentyneenä ympärilleen. Epäröiden astuu yli kynnyksen, istuu syliin leikkimään ja vähitellen, ehkä vielä kädestä pitäen, siirtyy askeleen lähemmäs toisia lapsia, vielä vieraita mutta houkuttelevasti samankokoisia ja samaa kieltä puhuvia.
Joskus epävarmuus voittaa ja kyyneleet putoavat pikkuautojen päälle. Ei se haittaa, kulkevat autot silti ja siinä sylissä voi varovasti yhdessä kuivata ne pois.
Minä arvostan näitä lapsia. Rohkeita, reippaita, luottavaisia, avoimia, rehellisiä. Rohkeutta on myös itkeä ja kertoa koko olemuksella, että tänään en haluaisi, tänään kynnys on minulle liian korkea. Aikuisen tehtäväksi jää päättää missä sylissä on lohdutuksen paikka, kotona vai kerhossa. Lapselle riittää, että syli on.
Tällä viikolla olemme ihmetelleet lintujen elämää. Miten pieniä untuvapalloja ne aluksi ovat ja miten itsestään selvää lapselle on, että emolintu tuo niille ruokaa ja sulkee ne suojaan siipiensä alle.
Kunpa aikuisella säilyisi lapsenomainen luottamus siihen, että minusta pidetään huolta, että kynnysten yli voi päästä ja turvallisia ihmisiä on lähellä. Jeesus käskee katsomaan lapsia ja lintuja, eikä suotta. Vaikeita asioita elämässä riittää. Pelottavista ja surullisista kokemuksista et pääse eroon, silti ihan varmasti saat luottaa siihen, että lopulta kaikki järjestyy. Kun yksi käsi irrottaa otteensa, toinen on valmiina tarttumaan kiinni.
Laulussa teimme käsillä linnuille pesän.
Muistatko.
Heilutimme hiljaa pesää, kuin kehtoa.
Laulu loppui, minä jo lähdin.
”Odota”, sinä sanoit pienellä äänellä,
”laitan ensin tämän linnunpesän turvaan.
Minä pidän siitä hyvää huolta.”
Kirsi Härme
nuorisotyönohjaaja