Mietteitä rippikoulusta

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Aloitin viime syksynä rippikoulun. Tähän mennessä meillä on ollut kaksi tapaamista. Ensimmäisellä kerralla tutustuimme ryhmään ja sen  vetäjiin Jaakko Knuutilaan ja Katri Tuoriin. Siellä myös mietittiin mitä rippikouluun kuuluu. Oli kivaa, että sai myös esittää ruokatoiveita leirille. Toisella kerralla Olli Salomäenpää piti meille jumalanpalvelusopetusta kirkossa. Siellä istuimme kaukana toisistamme maskit päässä.

Keräämme rippikoulussa merkintöjä kirkkokäynneistä ja muista seurakunnan tilaisuuksista. Nämä on nyt pitänyt hoitaa kotisohvalta verkon välityksellä. Toivottavasti edes jonkun voisi vielä hoitaa paikan päällä.

Ennen rippikoulun aloitusta odotuksiani olivat esimerkiksi viikonloppuleiri keväällä. Odotin yhdessäoloa, jota nyt koronan myötä tulleet maskit ja muut säännökset rajoittavat.

Odotan kovasti kesän rippikoululeiriä, koska isommat veljeni ovat kertoneet, että rippikoululeirillä on hyvää ruokaa ja paljon yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä. Toivon myös, että rippikoululeirillä on vapaa-aikaa. Toivoisin, että opetus olisi yhdessä tekemistä eikä istuttaisi paljoa ‘koulun penkillä’. Aikaisemmin  käydyiltä poikaleireiltä tiedän, että Siikjärven leirikeskus on todella viihtyisä paikka. Ranta ja sauna sekä ruoka ovat mitä mahtavampia. Odotan siis, että leiristä sekä koko rippikoulusta tulee olemaan opettavainen ja yhdessäoloa täynnä oleva elämää rikastuttava muisto.

 

Juhani Kakko, rippikoululainen Someron seurakunnassa