Pakon alta armon kokemukseen

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Kirjallisuudentutkija ja kirjailija Markku Envall on arvottanut Mika Waltarin Feliks onnellisen (1958) Suomen kirjallisuuden parhaaksi uskonnolliseksi romaaniksi. Myös minä olen käsitellyt tätä aikalaisromaania väitöskirjassani Armon tyhjiössä (SKS 1995).

Feliks onnellinen kertoo pikku virkamiehestä, Feliks Tienhaarasta, joka kokee saaneensa Jumalalta erikoislaatuisen tehtävän: hänen on joka päivä julistettava jollekin tuntemattomalle kadunkulkijalle, että tämän synnit ovat anteeksi annetut, jos tämä vain näin tahtoo. Pelosta vavisten hän tätä tehtäväänsä suorittaa, eikä hän suotta pelkääkään: hän on tullut lyödyksi ja solvatuksi. Feliks on fyysiseltäkin olemukseltaan heiveröinen.

Nimisymboliikka on ilmeinen: ”Feliks merkitsi onnellinen eikä hän juuri tänä hetkenä voinut ajatella pahempaa ivaa. Nimi on enne, hän ajatteli kirvelevän katkeruuden vallassa. Olla onnellinen, onni, se on elämän roskalaatikko.” Sukunimi Tienhaara voi Markku Envallin mukaan viitata joko valintatilanteeseen tai maallis-hengelliseen dualismiin.

Feliks onnellisen ratkaiseva jännite syntyy siitä, että etsiessään Jumalaa pakonomaisesti ihminen suorittaa uskoa eikä elä siitä ja sitä. Mutta Feliksille avautuu mahdollisuus vapautua kauheasta taakastaan. Mika Waltarille tyypillinen kaksoisselitysmalli on vahvasti läsnä tässäkin teoksessa: ihmeelle voidaan antaa joko yliluonnollinen tai luonnollinen selitys. Markku Envall on käyttänyt yhtenä esimerkkinä Feliksin ikkunalle lentävää kyyhkystä, joka voidaan tulkita reaalisella tasolla pelkäksi kyyhkyseksi ja irreaalisella tasolla pyhän hengen symboliksi.

Teoksen loppu on kaiken piinan jälkeen onnellinen ja jälleen kerran kaksitulkintainen: Feliks kokee Kristus-ilmestyksen ja saa lopulta osakseen armon. Hänelle esitetään Tuomaan tapaan vaatimus: ”Ojenna siis kätesi tänne, sinä epäuskoinen.” Feliks ei kuitenkaan ojenna kättään vaan ainoastaan uskoo saaneensa armon.

Hän on kuitenkin myös täysin tietoinen siitä, että hän on saanut epilepsiakohtauksen ja että armon kokemus jää hetkelliseksi. Näiden seikkojen tiedostaminen ei kuitenkaan vähennä hänen kokemuksensa arvoa: ”Miksi hän olisi huolehtinut huomisesta päivästä, kun Jumala ehkä tämän ainoan ihmeellisen kerran salli hänen olla täysin onnellinen.”

Mika Waltari, joka opiskeli aluksi teologiaa, piti suhdetta kristinuskoon elämänsä viiltävimpänä kysymyksenä. Viiltävää problematiikkaa sisältää myös Feliks onnellinen, Johannes Angeloksen (1952) ohella lempikirjani Mika Waltarin tuotannosta.

 

                                                                                                        Eija Komu

                                                                                                        Jumalan pikku kulkuri

                                                                                                        Waltari-fani