Johanna Välttilä

Hiljaiset Apostolit

Mies pysähtyy kotipihalla katsomaan pudonnutta pääskynpesää. Avuttomat, lentokyvyttömät pienet poikaset räpistelevät höyhenettömiä siipiiään. Elämän loppu on lähellä jo ennen ensilentoa. Mies hakee pahvilaatikon ja siirtää pesän siihen. Hakee tikkaat ja kiinnittää pesän takaisin rännin alle. Ja toivoo. Hiljakseen mielessään, päivän askareissaan hän toivoo että onnistui. Että elämä saisi jatkua, että pääsisi kunnolla alkamaan, että kiirisi pääskyn laulu kesäpäivänä ja suhisisi tuulessa siivet. Miettii mielessään: " Toivoa on.

Mitä meistä jää

Kun me lähdemme, mitä jää?

Jääkö maailma tuleville sukupolville elinkelpoisena? Saavatko lapsemme ja lapsenlapsemme vielä nauttia luonnosta, ovatko heidän kesänsä, syksynsä ja talvensa huolta vailla ja iloa täynnä niinkuin meidän lapsuutemme luultavasti olivat? Jääkö meistä vain muistoja, jääkö vain sanoja vai jääkö myös tekoja?

Jätämmekö jälkeemme hyviä tekoja?