Kira Knuutila

Siunattuja pakkaspäiviä

Kirjoitan tätä työpöytäni äärellä. Katson ikkunasta ja ulos ja näen lumikinoksia ja auringon paistetta. Tiedän, että Havuharjun mäki on täynnä laskijoita, kun työpäivän jälkeen ajan sen ohi kotiin. Eilen on kuulemma ajettu ladut Ämyrille, ja Rankkulassakin oli jo päästy hiihtämään. Luistinkauppa käy kovana nettikirpputoreilla. Talvi on tuonut tuulahduksen sukupolvia yhdistävästä kokemuksesta, se on tuonut iloa ja yhdessäoloa turvaetäisyyksin. Kaikkialla ulkona näkyy yhteinen jaettu riemu. Nuoret pojat kulkevat luistimien ja mailojen kanssa ja poskia puraissut pakkanen.

Kalastamisesta

Loppukeväästä perheeseemme ajautui uusi harrastus. Lapsi halusi kovasti kalastamaan. Teimme mato-onget ja lähdimme kalaan. Laiturilla oli monena iltana muitakin kalastajia. Pian lapsikin halusi virvelin. Hankimme sellaisen ja istuin viikon ajan lapsen kanssa laiturin nokassa, kun hän kalasti. Saimme kanssakalastajilta vinkkejä hyvistä apajista sekä neuvon, ettei tule toivottaa hyvää kalaonnea, vaan vain kireitä siimoja.

Perheonnea

Minulla on edelleen tallessa vanha lumisadepallo, jonka olen saanut joskus lapsena joululahjaksi. Sen vieteriä voi vääntää ja musiikki helähtää ilmoille. Se vähän narisee ja valittaa jo, mutta toimii kuitenkin. Pallon sisällä on perhe luistelemassa. Äiti, isä, poika ja tytär kiertävät luistinrataa, lumen hiljaa leijaillessa ympärillä. Perheen koira katselee joulukuusen vierellä tätä perheonnea. Aika tyypillinen perheidyllin malli, jota pienet tytöt ja pojat saavat lumisadepalloista tai satukirjoista tarkastella.