Kesäillan konsertti ke 5.7.2023 kello 19

Kirjoittaja Essi Torkkomäk… 26.06.2023 - 10:48:05

"DuoLux"Marja Nevankallio on kanteletaiteilija, soitonopettaja ja kamarimuusikko. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2006. Kanteleelle sävelletyn uudemman taidemusiikin ja perinteen väliset liukuvat rajat, improvisointi ja oman musiikin etsiskely sekä erityisesti toisten kanssa musisointi on Marjan sydäntä lähellä. Tällä hetkellä Marja Nevankallio konsertoi ja esiintyy sekä sooloartistina että erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa (mm. Trio Valo, Duo Lux ja Duo Ni) eri puolilla Suomea sekä antaa soitonopetusta kanteleen- ja pianonsoittajille pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla.

Sandy Ahjo on huilutaiteilija, orkesterinjohtaja, huilunsoiton- ja musiikinopettaja sekä kamarimuusikko. Hän valmistui vuonna 2007 musiikkipedagogiksi Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta. Opintojaan Ahjo täydensi musiikin erikoistumisopinnoilla valmistuen Turun ammattikorkeakoulusta vuonna 2012. Syksyllä 2020 Ahjo aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatuksen maisteriopinnoissa. Sandy konsertoi ja esiintyy sekä sooloartistina että erilaisissa kokoonpanoissa (mm. Duo Lux) eri puolilla Suomea sekä opettaa Sastamalan musiikkiopistossa huilunsoittoa ja johtaa Sastamalan sekä Huittisten alueella eri orkesterikokoonpanoja.

Duo Lux (Sandy Ahjo: huilu, laulu ja nokkahuilut sekä Marja Nevankallio: konserttikantele, nokkahuilut ja  laulu) on aktiivinen, uusia musiikin esittämistapoja etsivä duo, joka on toiminut vuodesta 2016. Duo Lux soittaa monipuolisesti musiikkia eri aikakausilta, erityisesti uudempaa kamarimusiikkia ja kevyempää jazzsävyistä tunnelmamusiikkia. Duo kantaesittää myös mielellään nykysäveltäjien uusia teoksia ja rikkoo musiikillisia raja-aitoja, tavoitteena tuoda monipuolinen musiikkityylien kirjo lähelle kuulijoita. Duo Luxin konserteissa kuullaan konserttikanteleen, huilun, laulun ja nokkahuilujen helmeileviä sävelkudoksia, valoja, värejä ja lämpöä.

 

Kesäillan konsertti ke 5.7.

Musiikkia kesäillassa pääsee kokemaan keskiviikkoiltana 5.7. Someron kirkossa, kun esiintymään saapuu Duo Lux. Nimensä mukaisesti Duossa on kaksi soittajaa, Marja Nevankallio (konserttikantele) sekä Sandy Ahjo (huilu ja laulu).

Duo Lux on sanojensa mukaan aktiivinen, uusia musiikin esittämistapoja etsivä duo, joka on toiminut vuodesta 2016. Duo Lux soittaa monipuolisesti musiikkia eri aikakausilta, erityisesti uudempaa kamarimusiikkia ja kevyempää jazz-sävyistä tunnelmamusiikkia. Duo kantaesittää myös mielellään nykysäveltäjien uusia teoksia ja rikkoo musiikillisia raja-aitoja, tavoitteena tuoda monipuolinen musiikkityylien kirjo lähelle kuulijoita. Duo Luxin konserteissa kuullaan konserttikanteleen, huilun, laulun ja nokkahuilujen helmeileviä sävelkudoksia, valoja, värejä ja lämpöä.

Tällä hetkellä Marja Nevankallio konsertoi ja esiintyy sekä sooloartistina että erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa eri puolilla Suomea sekä antaa soitonopetusta kanteleen- ja pianonsoittajille pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla. Sandy Ahjo konsertoi ja esiintyy sekä sooloartistina että erilaisissa kokoonpanoissa eri puolilla Suomea, opettaa Sastamalan musiikkiopistossa huilunsoittoa ja johtaa Sastamalan sekä Huittisten alueella eri orkesterikokoonpanoja.