Kun ajattelet aarretta, mitä tulee ensimmäisenä mieleesi? Onko se kenties merirosvojen hiekkaan hautaama kirstu täynnä kolikkoja tai jalokivin ja helmin koristellut korut? Ehkä mieleesi tulevat ystävät tai sukulaiset. Vääriä vastauksia ei ole – vanha sanontakin sen meille kertoo: “toisen roska on toisen aarre.” Aarteille voidaankin helposti asettaa hinta, jos se on jotakin konkreettista tai sillä on sovitusti jokin arvo. Menet kauppaan tai koruliikkeeseen, niin huomaat helposti, että kaikelle on kyetty antamaan jonkinlainen arvo. Sama periaate on jatkunut vuosisatoja, vaikkakin ennen ehkä teelehdin, oravannahoin tai pippurein.
Entä, kun aarteelle ei voida antaa hintaa? Millainen olisi aarre, jolla ei ole hintaa? Onko se mittaamattoman arvokas vai täysin arvoton? Ehkä jotakin siltä väliltä? Tuskin ihmiskunta yksimielisesti olisi samaa mieltä mistään määritelmästä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Monelle asialle voi olla vaikeaa asettaa arvoa – joku voisi jopa väittää, että ystävyys, taide ja sivistys eivät ole selviytymisen kannalta välttämättömiä, eli arvottomia. Kuitenkin juuri ne ovat niitä aarteita ihmisen elämässä, jotka antavat elämän läpi selviytymiselle arvon.
Aarteiden löytäminen on omasta ajattelusta kiinni. Kuinka onnekas onkaan se, jolle kuun heijastus järven pinnasta on yksi elämän suurista iloista. Miten suurta iloa voikaan kokea pitkän seikkailun jälkeen palatessaan kotiin? Tai lähtiessään ystäviensä kanssa uusille tuntemattomille poluille? Vaikka jokin asia olisikin muille vain pisara suuressa meressä, voi toinen nähdä kokonaisen meren pisarassa. Älä siis tuhlaa aikaa etsiessäsi aarretta maailman ääristä, kun voit löytää sen sisältäsi!
Jani Norrby
Turun tuomiokirkkoseurakunta
Teekkari