Oletko koskaan tullut miettineeksi, mitä olisi tapahtunut, jos Hitler ei olisikaan päättänytkään (yhdessä Stalinin kanssa) hyökätä Puolaan? Jos hän olisi vuonna 1939 todennut, että nyt Saksalla on riittävästi Lebensraumia, tyydytään tähän. Emme halua myöskään enää hakea revanssia Ranskan kanssa tehdystä häpeärauhasta. Olisimmeko välttyneet II maailmansodalta? Miltä Euroopan maantieteellinen kartta voisi näyttää nyt? Mutta miten meidän olisi käynyt Stalinin kanssa? Talvisota olisi varmaankin käyty mutta jatkosotaa tuskin. Vai olisiko Stalin alkanut jossain vaiheessa omat ennaltaehkäisevät ja alistavat operaationsa Itä-Euroopassa Putinin tapaan? Miten Suomen olisi siinä skenaariossa käynyt? Ja mikä olisi ollut tuolloin juutalaisten kohtalo silloisen Saksan sisällä? Heidän tuhoaminen maan sisällä olisi silti varmaankin alkanut mutta oltaisiinko sitä ja kuinka pitkään seurattu sivusta ennen mahdollista aseelllista väliintuloa? Oliko II maailmansota ollut kuitenkin väistämätön tosiasia, sen syntyhistoria sekä muoto ja siten kenties myös lopputulema olisi vain ollut toinen?
Monien kansojen keskuudessa, myös Suomessa, kaivataan usein enemmän tai vähemmän vahvoja johtajia. Sellaista viisasta valtiojohtajaa, joka pitää meidän puoltamme maailman myrskyissä ja johdattaa meidät kansakuntana onneen ja menestykseen. Tosin karrikoiden voisi myös sanoa, että johtajan odotetaan kertovan meille, mitä meidän tulee tehdä, ettei vaan minun tarvitsisi itse päättää tekemisistäni ja kantaa siten myös vastuu siitä. Ja tähän kansakunnan vastuunpaon ja päättämättömyyden saumaan saattaa sopiva persoona päästä iskemään ja kohoamaan määräävään asemaan. Esimerkkejä löytyy tästä eikä niin kovin kaukaakaan.
En sano, etteikö sopivan autoritäärisen johtajan johdolla kansakunta voisi kriisien jälkeisessä tilanteessa nousta jaloilleen. Mutta mitä sen jälkeen? Autoritääristen johtajien tai jopa diktaattoreiden ongelma on se, että he eivät pysty lopettamaan ajoissa, he haluavat aina vain lisää kaikkea. Valtaa, mammonaa, maata, kaikkien näitä muiden kustannuksella. Pienen maan diktaattori saa loppujen lopuksi sekaisin vain oman maansa, koska sillä on harvemmin resursseja hyökätä naapuriensa kimppuun mutta ison maan diktaattorista käytettävien resurssiensa vuoksi kasvaa jossain vaiheessa todellinen uhka myös naapurimaille, jopa koko maailmalle. Pienelle maalle on helpompi sekä pienemmin kustannuksin ja uhrauksin laittaa ulkopuolelta kampoihin, ison maan kohdalla tilanne on huomattavasti vaikeampaa suurempien riskienkin vuoksi.
Tulevana sunnuntaina maallinen ja hengellinen valta kietoutuvat suloisesti toisiinsa. Eduskuntavaaleissa valitsemme päättäjät päättämään yhteisistä asioistamme ja kirkoissa vietämme Palmusunnuntaita. Jeesus, Kuninkaiden Kuningas, ratsastaa nöyränä aasin selässä kansanjoukon ottaen hänet riemuiten ja hurraten vastaan. Mutta hurraavan kansan yllätykseksi meille ei saavukaan korskea kuningas, meille saapuu nöyrä kuningas. Toisten palvelija, alennustien kulkija, joka alistaa itsensä.
Maallinen valta on aina lainassa. Maallisen vallan käyttäjä, joka takertuu korvaamattomuuden tunteessaan valtaan on tuomittu häviämään ennemmin tai myöhemmin. Kyse on vain siitä missä vaiheessa se tapahtuu, keille kaikille se käy ja kuinka suuri tuho tulee käymään ennen sitä. Mutta Kristuksen valta, nöyryyden valta, se ei katoa minnekään. Se pysyy ikuisesti. Siksi se on myös todellisen seuraamisen arvoista valtaa.
Olli Salomäenpää
Someron seurakunnan kanttori