Syksy on uusien alkujen aikaa. Vaikka illat pimenevät ja luonto valmistautuu talven lepoon, kesän valossa virkistynyt ihmismieli on valmis uusiin seikkailuihin. Koululaiset ja opiskelijat aloittavat aherruksensa, urheiluseurat uuden kauden, kansalaisopistot täyttyvät uteliaista aikuisista. Seurakunnissa alkaa isoskoulutus, rippikouluihin ilmoittaudutaan, viikkokalenterit täyttyvät. Ortodoksikirkossa uusi kirkkovuosikin alkaa syyskuusta. Luterilaisilla alttari puetaan vihreään merkkinä tutusta, mukavasta arkielämästä.
Mutta onko arki aina mukavaa? Pieni koululainen alkaa jännittää aamuja, vanhemmalla lukemattomat tenttikirjat kertyvät kasaksi pöydännurkkaan. Opiston kielikurssi osoittautuukin vaikeaksi ja työlääksi, jumppavuoro kipeyttää lihakset. Pitkän korona-ajan jälkeen jo ihmisten ilmoille uskaltautuminen voi tuntua hankalalta. Reitti muiden ihmisten luo on mutkainen, uusi ei innosta vaan enemmänkin ahdistaa.
Mikä auttaisi ahdistuksessa? Helpottaisiko sen muistaminen, ettet ole yksin? Jumala kulkee kanssamme, luvataan. "Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla", kerrotaan Raamatussa. Ihmisen on turvallista vaeltaa, kun matkakumppanina on itse Kaikkivaltias.
Mutta miksi emme menisi vielä pidemmälle: Jumala ei vain kulje kanssasi kohti uutta – hän on jo siellä. Kun tulevaisuus, sen pienet ja isot asiat pelottavat, muista, että Jumala odottaa sinua siellä. Tai kuten psalminkirjoittaja sanoo: “Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.” Se, mikä on sinulle uutta ja outoa, on Luojallesi jo tuttua. Ole siis turvallisella mielellä, vaikka jännittäisikin.
Jumalan läsnäolo elämässä on lupauksen lisäksi myös haaste. Hänellä on suunnitelma sinua varten. Voitkin kuulostella, missä Jumala sinua nyt odottaa. Minne hän sinua nyt odottaa?
Saara-Maria Kajava