Ensimmäisen adventtikynttilän syttyessä ensi sunnuntaina muistamme, että Jeesus tulee (tuleminen = adventti) luoksemme: hän, jolle laulamme Hoosianna, Oi auta, pelasta nyt. Luotamme lapsen lailla kiittäen, että pelastustyötään vielä jatkava Vapahtajamme vastaa tahtonsa mukaan huutoomme. Onhan Raamatussa luvattu useaan kertaan, että "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
Samalla kun ensi pyhänä aloitamme uuden kirkkovuoden, avaamme myös adventtikalenterin ensimmäisen luukun odottaen ainoan pelastajamme tulemista uudelleen maan päälle. Tähän valppaaseen asenteeseen kuuluu se, että etsimme ensin taivaan Isää ja hänen tahtonsa toteutumista, että saamme sitten kaiken muunkin tarpeellisen.
Ensimmäisen adventtisunnuntain nöyrä aasilla ratsastava kuningasten kuningas lähestyi samalla jo pitkäperjantaita, jolloin hän kantoi syntimme rangaistuksen ristille: ettei kukaan hänen sanaansa luottava joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän, joka jatkuu taivaan kodissa.
Nöyrtyessämme uskomaan tähän Kristuksen ilosanomaan, huomaamme, että adventinaikaan sopii erinomaisesti paasto. Tällöin iloitsemme pienistä yksityiskohtaisistakin asioista, jotka eivät maksa penninkään vertaa. Tähän yksinkertaiseen elämäntapaan kuuluu se, että tahdomme palvella ja auttaa numeroa tekemättömästi: seuraten vähässäkin uskollisesti Vapahtajamme sanaa hänen armahtaminaan.
Kuvan adventtikynttelikön keskellä on sydämen merkki, joka sykkinee kaiken keskellä sitä, että henkilökohtaisella, mutta samalla yhteisellä uskolla ja suun tunnustuksella pelastutaan. Näistä adventti-asioista voimme jutustella vaikka ensi torstaina Someron seurakuntakeskuksessa klo 12 kahvilla alkavassa tilaisuudessa.
Ilkka Juote