IItaisin juuri ennen nukkumaanmenoa joku laittaa kädet ristiin ja lausuu lapsuudesta tutun iltarukouksen. Toinen laulaa lapselleen iltalaulun ja rauhoittuu samalla itsekin.
Yksi juoksee poluilla metsässä ja istuu kivelle. Hän hengittää syvään sisälleen metsän tuoksua ja tuntee rauhaa. Jokaisella on omat tapansa rukoilla.
Työpäivän jälkeen kaupan kassajonossa joku huokaisee. Sisään voimaa ja kärsivällisyyttä, ulos turhautumista ja riittämättömyyden tunnetta. Toinen huutaa apua äkkijarrutuksessa liikenteessä, kunpa saisi vain läheltä piti- tilanteen eikä muuta. Joku väläyttää pitkiä valoja vastaantulevalle autolle pimeällä tiellä nähtyjen peurojen vuoksi. “Ole varovainen”, kätkeytyy valojen viestiin.
Joku silittää pientä lasta niin syvästi että toivoo silityksen suojaavan kaikilta elämän myrskyiltä. Yksi ottaa surevaa ystävää kädestä, katsoo silmiin ja toivoo voimaa vaikeisiin hetkiin. Syntymäpäiväjuhlien alussa vieras halaa sankaria ja toivottaa onnea ja terveyttä tuleviin vuosiin.
Helposti huomaamattamme me toivomme ja pyydämme toisten puolesta ja toisille. Pieneen sanaan, ajatukseen ja tekoon mahtuu paljon. Siihen mahtuu Suuremman siunaus.
Myös meidän puolestamme toivotaan, pyydetään ja kiitetään, emmekä me aina huomaa sitä. Saamme olla rukouksiin käärityt ääneen lausutuissa iltarukouksissa ja rukouksissa, joita emme huomaa tai kuule.
Mitkään rukoukset, pienimmätkään, eivät jää Taivaan Isältä kuulematta. Hän kuulee surun tai ilon kyyneleet, lohdutuksen tarpeen tai helpotuksen onnen. Hän kuulee kiristyneet hartiat ja väsyneet askeleet. Hän huomaa kiitoksen ilahtuneessa hymyssä, pilkkeen silmäkulmassa.
Hän kuulee sydämessä läikähtävän onnen, kun vanhempi katsoo pientä lasta perhekirkossa kesken Isä meidän-rukouksen. Siinä samalla 3-vuotias pyörii piruetteja alttarin vieressä ja huutaa kovaan ääneen: “Jee!”
Huudon kuulevat kirkossa kaikki. Mutta ajattelen, että sen tärkeän rukouksen kuulee myös Isä meidän.
Kaiken Hän kuulee.
Tänään minä huomaan kiittää siitä.
Asta Haukioja