Olin tänä kesänä perheiden retkellä Syötteen kansallispuiston upeissa maisemissa. Retkellä oli mukana monen ikäisiä ja usein nopeimmat kulkijat odottivat päätepisteessä hitaammin patikoivia. Odottelu ei haitannut ketään. Nuotion äärellä, pannukahvia keitellen ja järvenselkää tuijotellen aika hävisi ja mieli lepäsi. Kenelläkään ei ollut kiire, eikä kukaan ollut malttamaton. Tuntui, että oli saanut palata luontoon. Sai olla kuin osa alkuperäistä luontoyhteyttä, jossa tuntui rauha ja täyttymys.
Samalla reissulla luin iltaisin Ville-Juhani Sutisen kirjaa Hajonneen maailman käyttöohje, jonka voimakas viesti oli, että ei ole enää olemassa alkuperäistä luontoa. Ei enää siinä mielessä kuin sen usein fantasioimme kansallispuistokuvauksissamme. Kaikki metsämme, kansallispuisto mukaan lukien, ovat ihmisen vaikutuksesta keinotekoisia ja manipuloituja. Alkuperäistä luontoa ei ole enää olemassa, mutta tämä ihmisen muokkaama luonto on silti luonnollinen. Kirjassaan Sutinen herättelee huomaamaan, mitä ihminen on luonut. Minkälaiseksi ihminen on muokannut eläimiä ja jopa herättänyt henkiin sukupuuttoon kuolleen lajin. Hän osoittaa, miten ihminen on vaikuttanut ekosysteemiin ja ilmastoon ja huomauttaa, että pian syömämme liha tullaan kasvattamaan soluista laboratorioissa ja sekin tulee olemaan aivan luonnollista. Sutinen kysyy: miten paljon ihminen saa vaikuttaa luontoon korjaamalla sitä?
Jäin pohtimaan kysymystä. Jumala on luonut ihmisen kuvakseen: luovaksi. Ihmisen luovuus on huikea ja kaunis. Mutta meneekö jossain raja, jota emme saa ylittää? Kuinka paljon ihminen saa puuttua Luojan luomaan? Luomiskertomus kertoo, miten Jumala katsoi kaikkea luomaansa ja näki, että se on hyvä. Saako luoda ja korjata niin kauan, kun taustalla on ajatus hyvästä?
Alkuseurakunnan ajoista lähtien kirkon ajatus on ollut kohtuullisuus. On kokoonnuttu yhteen murtamaan yhteistä leipää. Sille, jolla ei ole ollut, on riittänyt toisten varoista. Luostareissa on kilvoiteltu kohtuullisuudessa asketismiin asti. Kirkon viesti on tänäkin päivänä se, että näe se hyvä, minkä olet saanut. Luota Jumalan huolenpitoon. Älä kerää varastoon sitä, minkä voit antaa sitä tarvitsevalle. Ilmastonmuutoksessa kärsivälle maapallolle ja sen luomakunnalle kaikkein parasta on pyrkimys kohtuullisuuteen ja siihen, että olemme valmiit jakamaan jo olemassa olevia resurssejamme tasaisesti.
Palaan vielä ajatukseen Luojasta ja ihmisestä Jumalan kuvana. Luojan ja luovan ihmisen välillä on täydellinen eroavaisuus. Siitä minua muistutettiin terävästi, kun kävin tänä kesänä myös eräässä arboretumissa. Ihailin puiston kauneutta ja kysyin puutarhurilta, että sinäkö tämän olet luonut. Hän kielsi, osoitti sormellaan ylös ja korjasi ystävällisesti pastoria: ”Luoja on tuolla ylhäällä, minä vain istutin nämä puut.”