Kuralällyä

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Ihana kevät! Lapset tuovat kuraa tupaan kilokaupalla. Pyykkikone laulaa kärsimysvirttä kovaa ja korkealta.

Viime viikolla nuorimmainen saapasteli iltahämärissä eteiseen niin kurassa, että melkein äänestä piti tunnistaa kuka sisälle saapui. Mudalla kuorrutetut toppakengät jäivät suosiolla rappusille. Pyykkikone taas  kerran päälle, ja lapsi pesulle.

Seuraavana aamuna hämmästelin, miten likaiset jalat lapsella voi olla, kaiken sen pesemisen jälkeen. (Epäilen, evät kevätaurinko oli houkutellut jo pikkuisen kulkemaan paljain jaloin.) Hain pesuvadin. Lorautin sinne saippuaa ja lämmintä vettä. Jalkojen pesu selvästi kutitti.

Harvoin sitä pesee toisen jalkoja. Tuli mieleen oma rippileiri, jonka viimeisenä iltana isonen pesi minun jalat. Se oli yllättävää ja vähän noloa. Ehkä Pietari koki samoin, kun Jeesus pesi hänen jalat. Näytti mallia, miten rakastetaan. Silloin roolit vaihtuvat. Rakkaus haluaa toiselle hyvää, ja uskaltaa mennä lähelle.

Minun oli helpompi olla se jalkojen pesijä, kuin se jonka jalkoja toinen pesee. Miten osaisi ottaa hyvyyttä vastaan nolostumatta, ja luottaen siihen, että olen tämän arvoinen?

Vaikka iän myötä oppii välttämään kuralätäköitä, eikä omia talvikenkiä kovin usein tarvitse kuran alta esiin puhdistaa, ei elämä liian puhtaaksi tule. Jos pärjäämme ilman kuravaatteita rospuuttoajan, sotkemme elämässämme asioita joita ei saippualla ja vedellä saa puhtaaksi. Siksi on pääsiäinen. Tarvitsemme pitkäperjantain; rakkauden joka ylittää ymmärryksemme ja sovittaa kaiken mitä olemme sotkeneet. Tarvitsemme myös kolmannen aamun; tyhjän haudan, ja lupauksen siitä, että Jumalan rakkaus on kuolemaakin voimakkaampi.

Ihanaa pääsiäistä!

Lilli-Irmeli Hintsa
kappalainen