”Minä- Sinä- Hän”
”Jos joskus sanoisin ensin sinä,
yllättyisin siitä itse yhtä paljon kuin muut.
Aina ensin sanon kuitenkin minä,
kuulostelen mitä olen vailla ja mitä en siedä.
Vasta sitten kysyn, miten sinä voit.
Harvoin kuuntelen, mitä vastaat.”
Edellä oleva runo on rippikoulukirjasta nimeltä Sanktus ja lähtöisin Kaisa Raittilan kynästä. Teksti on johdantona yhteistä vastuuta ja elämää käsittelevässä osiossa. Melko provosoiva, mutta myös niin totta. Ja niin perin inhimillistä. Runo herättää minussa muutaman kysymyksen.
Olisiko joku toisin jos sanoisit itsellesi minän sijaan Sinä?
Mitä jos sanoisit toiselle ”minä,minä,minän” sijaan Sinä?
Mitä jos sanoisit Jumalalle minän sijasta, Sinä?
Markuksen evankeliumissa lainoppinut kysyi Jeesukselta "Mikä käsky on kaikkein tärkein?" Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole." (Mark 12:28-31)
Elämässä on opeteltava asioita. Ensin on ehkä opittava rakastamaan itseään.
Kun näkee oman itsensä rehellisesti ja riittää itselleen, on helpompi huomata toinen.
Kun huomaa toisen, on opeteltava rakastamaan häntä ja näkemään hänen tarpeensa
omiensa rinnalla saman arvoisina, joskus jopa tärkeämpinä ja kiireellisimpinä saavuttaa kuin omat.
Kun näkee itsensä ja toisen, on myös mahdollisuus katsoa kohti suurempaa.
Kun kääntyy Jumalan puoleen sanoen Sinä, ollaan jo hyvällä tiellä.
Katri Tuori
Diakoni, kasvatus-ja diakoniatyössä
Someron seurakunta