Odottamisen jännitys ja tuska

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Odotatko juuri nyt jotain, suurta tai pientä. Miltä tuntuu? Kihelmöikö vatsassa, pyörryttäkö päässä, saatko nukuttua hyvin? Varmasti monelle tuttuja fyysisiä reaktioita, jotka liittyvät jonkun ison asian odottamiseen. Kello kulkee äärimmäisen hitaasti, voi kun se jo tapahtuisi.

Onko juhlat tulossa? Mitä kaikkea pitääkin sitä ennen tehdä ja valmistella. Riittääkö aika, muistanko nyt ihan varmasti kaiken. Ja pitäisikö yrittää keksiä jotain omaperäistä, jotain jolla erottautuisin kaikista muista vastaavanlaisista tapahtumista. Jotain sellaista jonka avulla voisin ilmaista, että tämä oli minun näköistäni, tästä minut muistetaan.

Odotus on ohi. Olen saanut haluamani, juhlat ovat käynnissä. Ja sitten. Mitä seuraavaksi? Juhlahetken huuman takia suuri työ, paljon tunteita. Tuossa se nyt on, se jota kauan odotin ja jonka nyt sain. Jännitys on lauennut. Mitä tästä kaikesta jää käteen. Kuinka kauan olen tyytyväinen saamaani. Olenko kiitollinen ja tyytyväinen, vai valtaako mieleni kuitenkin tyhjyys, jopa pettymys.

Käymme kohti adventtia ja uutta kirkkovuotta. Alamme valmistautumaan jouluun, valmistaudumme Kristuksen syntymäjuhlaan. Haluamme luonnollisesti valmistautua tähänkin juhlaan, kuka milläkin tavalla. Vaikka niin monin tavoin valmistaudummekin jouluun niin Kristuksen syntymäjuhlan odottaminen poikkeaa olennaisella tavalla kaikesta muusta odottamisesta. Tavarat vanhenevat ja hajoavat, juhlat loppuvat aikanaan ja elämä jatkuu mutta Kristus pysyy aina ja ikuisesti. Kristus ei kulu, se ei lopu kesken, sitä ei tarvitse vaihtaa toiseksi, aikaan paremmin sopivampaan. Kristusta ei seuraa tyhjyys eikä pettymys. Siksi Kristuksen odottaminen on parasta odottamista. Ja lahjat? Kristuksella annettava lahja on yksinkertaisista yksinkertaisin. Englantilaisen joululaulun sanoin: 

Minkä lahjan hälle,
köyhä, antaisin?
Paimen yön jos oisin,
lampaan kantaisin.
Tai jos Idän viisas,
kullan mirhamin.
Mutta tuoda voin vain
nöyrän sydämein.

 

Olli Salomäenpää