Hyvin yleinen näky nykyään on kuulokkeet korvilla tai puhelinta tuijottaen paikasta toiseen liikkuvat ihmiset. Ihmiset näyttävät vakavilta, kiireisiltä, stressaantuneilta ja etäisiltä. Mitä kaikkea jää huomaamatta, kun kulkee näin?
Vastaan voi tulla söpö koira häntää heiluttaen tai pieni lapsi, joka etsii katseellaan lempeää ja iloista ilmettä vastaantulijalta. Vastaan saattaa kävellä ihminen, joka kaipaisi apua tai ihminen, jolla ei ole ketään. Voimme muuttaa näiden vastaan tulleiden ihmisten päivän. Voimme antaa lempeän katseen tai pienen hymyn. Voimme auttaa, jos näemme jonkun tarvitsevan sitä. Tämä iloinen ilme, jonka annamme lapselle saa hänet nauramaan. Tuo pieni hymy, jonka annamme yksinäiselle voi muuttaa hänen koko elämänsä, sillä joku huomasi hänet. Joku vieras ihminen huomasi hänet, jolloin hän saattoi tuntea itsensä välitetyksi taas.
Arvostelemme toisia ihmisiä hyvin helposti pelkän ulkoisen olemuksen perusteella. Jos joku näyttää vähävaraiselta, likaiselta tai muuten erilaiselta kuin valtaväestö, usein kierrämme hänet kaukaa ja tuijotamme tai jopa mulkoilemme häntä. Mutta miksi, miksi usein saatamme toimia näin? Olemme kaikki samanlaisia, olemme ihmisiä. Me kaikki tarvitsemme toisiamme. Jumala on luonut jokaisen meistä juuri sellaisiksi kuin olemme. Kukaan meistä ei ole syntynyt lattialle pudonneista sirpaleista, vaan olemme syntyneet täydellisinä kappaleina. Tehtävämme on jakaa ympärillemme lempeyttä, lämpöä ja läheisyyttä. Ollaan siis arjen sankareita toisillemme ja jaetaan hyvää mieltä jokaiselle.
Emmi Teräväinen
Opiskelija
Paavalin seurakunta