Sanoja sanasta

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

”Sanasta miästä ja sarvesta härkää”, on vanha sanonta.  Se mitä sanomme, antaa meistä kuvan. Kertoo, mitä mielessämme liikkuu ja mitä me olemme.

Jeesus Siirakki sanoo:

Älä kiittele ketään, ennen kuin olet kuunnellut häntä,
sillä puheistaan ihminen punnitaan.

Paavi Franciscus teki  vierailun  Afrikkaan. Se kesti kuusi päivää  5.2.2023 asti. Hän kävi Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Etelä-Sudanissa. Yli miljoona ihmistä osallistui Kongon pääkaupungissa Kinshasassa paavin pitämään messuun.

 

Jumalan sana tuottaa tulosta, kun pidämme sitä esillä. ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää”, sanotaan vanhassa viisaudessa.  Näin Siirakki sen sanoo:

Puu kantaa hedelmää hoidon mukaisesti,
puhe ihmisen ajatusten mukaan.

Jumalan sana antaa meille uskoa, toivoa ja rohkeutta.  Jumala itse puhuu sanassansa. Jumala kertoo, että hän rakastaa meitä.  Hän on luonamme silloinkin, kun kaikki  ei mene halujemme mukaan.  Ajatelkaamme saviteoksen polttoa. Kun savi poltetaan uunissa, niin se  lujittuu. Sitä voi käyttää siihen, mihin se on tehty.

Jeesus Siirakin poika lausuu viisauden:

Savenvalajan astiat koettelee uuni,
ihminen koetellaan puheidensa mukaan.

Jeesus Siirak opetti  noin 200 – 180 eKr..  Hän oli viisas mies.  Hänen teoksensa Sirakin kirja on yksi Raamattumme kirjoista, Vanhan testamentin Apokryfiteos. 

Parisen vuosisataa hänen jälkeensä syntyi Vapahtajamme Jeesus Kristus,  Jumalan Poika. Hän on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa.  Hän on meidät pelastanut. Häneen saamme turvata. ­ Kasteessa meidät on häneen liitetty.  Kastepuku on vanhurskauden vaate. Taivaaseen pääsevien juhlaviitta.

Jos etsit sitä, mikä on oikein,
tavoitat sen ja puet sen yllesi kuin juhlaviitan.

12.2.2023 vietetään 2. sunnuntaita ennen paastonaikaa eli Sexagesimaa.

Aiheena on ”Jumalan sanan kylvö”.

Apokryfiteksti Sir. 27:4–8

Kun seulaa ravistetaan, roskat jäävät siihen,
kun ihminen puhuu, roskapuhe erottuu.
Savenvalajan astiat koettelee uuni,
ihminen koetellaan puheidensa mukaan.
Puu kantaa hedelmää hoidon mukaisesti,
puhe ihmisen ajatusten mukaan.
Älä kiittele ketään, ennen kuin olet kuunnellut häntä,
sillä puheistaan ihminen punnitaan.

Jos etsit sitä, mikä on oikein,
tavoitat sen ja puet sen yllesi kuin juhlaviitan.

 

Matias Roto

Rovasti

Prinsessan puoliso

Vuoden somerolainen 2012