Katselen syysaamun usvan leijumista Hirsjärven yllä. On aikainen sunnuntaiaamu ja tiet ovat hiljaisia. Pyhäaamun tunnelma on rauhallinen ja viipyilevä. Kun lähden kotoani töihin sunnuntaiaamuna, kadut ovat lähes autiot. Joku koiranulkoiluttaja liikkuu kävelytiellä, mutta monissa tienoon taloissa joko nukutaan tai heräillään kiireettömästi sunnuntaiaamuun. Nautitaan kaikessa rauhassa aamukahvia ja keitellään puuroa tai tehdään voileipiä.
Muutama auto tulee matkalla vastaan. Mietin, onko kuljettaja matkalla työvuoroonsa sairaalaan tai ruokakauppaan. Meitä sunnuntaina töihin lähteviä on niin pieni joukko verrattuna maanantaiaamun vilskeeseen. Ajatukset liikkuvat lempeinä levollisessa aamussa. Radiotakaan ei malta laittaa päälle niin kuin tavallisena arkiaamuna. Sen sijaan ehdin huomata joutsenparven pellolla, loimitetut hevoset niityllä ja syysruskan värejä toistavat notkelmat. Muistelen kuinka lapsuudessa tässä kohtaa ajomatkaa tuli aina sikalan tuoksu vasemmalta puolelta tietä. Mutta ei tänä aamuna. Onkohan tila saanut jatkajaa, mietin kuin ohimennen.
Pyhäaamun levollisuuden voi tavoittaa niin monin tavoin. Se voi olla kävely kirkkoon ja hiljentyminen vuosisataisten seinien sisällä alttaritaulua katsellen. Se voi olla hiljainen ajomatka töihin tai kyläilemään tuttuja maisemia katsellen. Se voi olla kävely aamu-usvan keskellä vielä kostean maan tuoksua haistellen. Se voi olla pulahdus viileään ja tyyneen veteen läheisen uimapaikan laiturilta. Se voi olla kiireetön aamuhetki sunnuntailehden artikkelia lukien kahvinkeittimen poristessa. Mikä se sinulle onkin, jää levähtämään viikkosi päätteeksi ja anna pyhäaamun rauhan laskeutua kehoosi ja mieleesi. Näiden pienten hetkien tärkeänä tehtävänä on ravita sinua.
Marika Viljamaa
vs. kappalainen, Someron srk