”Taiteilkaa itselleni jokin kuva ja kirjoittakaa sen taakse mukavia asioita kerhosta. Kun teillä
on paha mieli ja huono päivä, katsokaa sitä kuvaa ja muistelkaa niitä hyviä asioita.”
Suunnilleen näin sanoi Kirsi Härme, kun untuvikkona aloitin muutaman muun kanssa
Someron seurakunnassa kerhonohjaajana. Tästä hetkestä on tultu pitkälle: tuosta edellä
mainitusta tapahtumastakin on jo neljä vuotta. Siitä lähtien olen ollut enemmän ja vähemmän
aktiivisesti mukana seurakuntamme toiminnassa. Näiden neljän vuoden aikana tehtäviini on
kuulunut muun muassa ehtoollisviinin jakaminen, jätesäkkiin piiloutuminen rippileirillä ja
loputon ilmapallojen puhaltelu kasisynttäreillä. Seurakunnan toiminnan myötä päädyin myös
suorittamaan järjestyksenvalvojakortin, ja vietinkin viime marraskuussa yhden viikonlopun
järkkärinä Maata-Näkyvissä -festareilla.
Kun neljä vuotta sitten aloin osallistumaan seurakunnan toimintaan yhä enemmän, sain
sieltä edellä mainittujen kokemusten lisäksi myös ystäviä ja laajan tukiverkoston, joka on
aina valmiina juuri minua varten. Seurakunnan luoma ilmapiiri on mitä parhain, ja vaikka
koulukiireiden takia siellä käynnit ovat harventuneet, olen joka kerta yhtä tervetullut
porukkaan. Toivoisinkin, että jokainen meistä saisi tuntea samanlaista yhteenkuuluvuutta,
kuin itse koen seurakunnassamme. Seurakuntaan saamme tulla juuri sellaisina kuin
olemme, millaisessa elämäntilanteessa tahansa. Voimme yhdessä tuntea Jumalan
läsnäolon seurassamme, eikä mitään tarvitse pelätä.
Ensimmäisessä lauseessa esitelty kuva on edelleen seinälläni. Siinä näen sen joka päivä
muistuttamassa niistä hyvistä hetkistä, mitä taakse aikoinaan raapustin. Kuvan myötä myös
seurakuntayhteisöni on aina lähellä, muistuttamassa itsestään aivan tavallisina päivinä, kun
muistutusta ihanista asioista tarvitaan.
Roosa Joosela
Isonen