Väärässä työssä

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Auto ajaa kuulaassa syysillassa, kevyt usva nousee alavilla mailla mutta illan hämäryys verhoaa matkalaiset siniseen hetkeen. Upeaääninen nainen laulaa tummalla soinnilla P. Mustapään runoa tunteella, jossa kuulijan jokainen selkänikamakin ymmärtää surumielisyyden ja tunnelatauksen. Eikä mene kuin hetki kun tummanpuhuvien, kaiken nähneiden seinien varjossa, lämpimän huoneen valossa istuu pariskunta sairaalavuoteella ja toinen kertoo suuremmasta surustaan, jossa työn taakse on jäänyt se ihmisen tärkein suhde.

Huomaan etten istukaan autossa vaan teatterissa, tangokuninkaan laulullaan nostattamat ihokarvat pystyssä. Näyttelijöiden luomat hetket maustettuna valoteknikon luomalla valaistuksella, ääniteknikon osaamisella ja tehosteiden sekä lavasteiden yhteispelillä voin kuvitella itseni sinne autoon, tai sairaalaan.

Totean että minusta ei olisi näyttelemään, ei millekään tasolle, saatikka laulamaan. Valo- ja äänipöytä muistuttaa lähinnä sotakoneen ohjausyksikköä -parempi pysyä kaukana. Ei tulisi meikäläisen käsistä taitettua käsiohjelmaa, ei siihen taiteellista kansikuvaa eikä nimeäni ohjaajan kohdalle. En osaisi tuottaa taidokasta somesisältöä, en saisi säveltäkään ulos lavalla olevista soittimista.  

Syvien tunteiden kutkutellessa sydänalassa ajan kirkon ohi kotiin, totean että lääkäriksikään minusta ei olisi kuolinsyytä tutkimaan, ei poliisiksi tai tutkijaksi, jotka selvittäisivät miksi toinen on tehnyt kauheuksia, tekiköhän sen itselleen vai oliko se joku muu, ei olisi minusta syyttäjäksi joka päättäisi millä nimikkeellä syytetty tuomitaan. Kirkko jäisi korjaamatta, ehkä jo siksi että huimaa pelkkä katselukin. Mutta enpä voisi siunatakaan avioon tai viimeiselle matkalle, en kaivaa hautaa tai soittaa kelloja. Monen ammatin hanskat eivät käteen sovi, vaikka joskus joutuu sen tapaisia sovittelemaan ja joskus ne käteen sujahtaneet vanttuut putoaa lattialle kun touhuumisen päätyttyä pysähtyy hengähtämään.

Kaikesta huolimatta on olemassa hyvät hanskat, jotka istuvat parhaiten minulle, riittävän paksut mutta sopivan herkät, tarvittavan värikkäät ja lämpimät mutta kuumallakaan eivät hiosta. Olen kuitenkin hyvä siinä mitä teen, olen hyvä omassa työssäni, vaikka joskus epäilys hiipiikin.

Olen Isällä töissä, luottamushenkilönä, minulle tarjoutuneessa mahdollisuudessa jota parhaan viisauteni ja älykkyyteni mukaan hoidan, niillä hanskoilla jotka Isä minulle loi ja jotka itselleni olen muokannut, sillä koen etten ainakaan ole väärässä työssä enkä väärässä tehtävässä.

Virsi 963: Herra, kutsut työhösi, arjen tielle seuraasi, toivon leipää leipomaan, palvelemaan lahjoillaan. Soikoon talkoovasara yhteisen työn kaikua, julistakoon palvellen, saarna kätten taitojen.

 

Anu Lankinen

Kirkkoneuvoston jäsen/ Someron seurakunta