”VAIKKA EMME NÄE VALOA, TIEDÄMME SEN LOISTAVAN”

Kirjoittaja
Hartauden päiväys

Katselin kolmekymmentä vuotta vanhaa valokuvaa. Tuo päivä oli minulle tärkeä. Huomaan, että lähes kaikki kuvassa olevat ovat siirtyneet rajan toiselle puolelle. Näinkö nopeasti elämä on kulkenut. Vuosi toisensa jälkeen läheiset ja sukulaiset ovat poistuneet tästä maailmasta. Vuosia on kertynyt itsellenikin. Koskaan ei tiedä, milloin toista ihmistä katsookin viimeisen kerran. Elämä on haurasta ja välistä tuntuu, että kuolema on aika armotonta. Olemme kaikki samalla viivalla kuoleman edessä. Kuoleman todellisuus laittaa meidät elämään tässä ja nyt, hetki hetkeltä. Kaarlo Sarkia runossaan Älä elämää pelkää, tuo sen hyvin esiin.

Jokainen suree omalla tavallaan menetyksissä. Surussa on kaikenlaiset tunteet läsnä: sekä myönteiset että kielteiset. Kaikki tunteet, jotka kuuluvat elämään.  Surevasta voi tuntua, ettei hän rakastanut tarpeeksi silloin, kun läheinen oli vielä elossa ja että vasta kuoleman jälkeen häntä rakastaa niin kuin olisi pitänyt rakastaa. Kaikki tuntuu jäävän kesken ja mikään ei tunnu itselle riittävältä. Syyllisyys nousee pintaan, vaikka teki kaikkensa läheisen eteen, enempää ei voinut. On vaikea hyväksyä omaa keskeneräisyyttä, mutta keskinäinen anteeksianto on läsnä kuolemassakin. On rakennettava oma elämä pala palalta uudelleen. On kuljettava surun tunnelin läpi uuteen vaiheeseen elämässä. Surun tiellä on hyvä olla ympärillä lähimmäisiä, jotka ovat läsnä ja välittävät. Ei tarvita sanoja tai neuvoja, tarvitaan rinnalla kulkijoita.

Sytytämme pyhäinpäivänä kynttilän edesmenneiden rakkaittemme muistolle. Matka hautausmaalle on raskas, mutta vaikka emme näe valoa, tiedämme sen loistavan. Tässä ylösnousemuksen toivossa mielissämme kertaamme, minkälainen matkamme on ollut tähän asti, kuinka olemme selvinneet. Ylösnoussut Vapahtajamme on huomaamattamme tullut luoksemme, hän kuulee ja tietää kaiken. Hän on kulkenut edellämme, rinnallamme ja vaikeimpina hetkinä hän on kantanut meitä.

Ylösnoussut Vapahtajamme, opeta meitä näkemään elämän ainutlaatuinen arvo. Jokainen hengenvetomme on lahjaa sinulta. Sinuun uskoen jätämme poisnukkuneet rakkaamme sinun huomaasi odottamaan ylösnousemuksen aamua.  Lohduta meitä surussa ja auta meitä ottamaan jokainen päivä sinun kädestäsi. Luo meissä uutta ja virvoita Hengelläsi. Kiitos, että Sinun lahjoittamasi elämä ei pääty silloin, kun aikamme tässä ajassa on lopussa. Kiitos, että sytytät edelleen valosi kuoleman ja surun keskelle. Vie meitä kohti valoa, jatka kanssamme matkaamme.    

Liisi Kärkkäinen
Salon seurakunnan kappalainen