Kaikkea sitä tuleekin luvattua Lilli-Irmelille. Vaikea rasti kirjoittaa vanhenemisesta. Olen laajasti haastatellut ystäviäni, mitä hyvää he näkisivät vanhenemisessa. Niukasti sain osumia. Ehkä paras on serkun viisaus: ”Kaikki töppäykset saa pistää vanhuudenhöperyyden piikkiin.”
Myös hänen vaimonsa neuvo oli hyvä: ”Ole armollinen itsellesi. Mitä välii, jos ei pysty samaan kuin 30 vuotta sitten. Hyvä näinkin!”
Ei siis surra sitä, mistä ollaan jouduttu jo luopumaan. Iloitaan siitä, mikä vielä toimii.
Sitten syttyi lamppu pienessä päässäni. Onhan meillä se yksi konsti välttää vanhuuden vaivat. Kuolla nuorena. Tosin minun osaltani jo vähän myöhäistä. :)
Ei sekään tuntunut oikein hyvältä. Mukavaahan tämä elämä on vanhanakin. Jotain hauskaa tapahtuu melkein joka päivä. Pientä tosin, mutta ei sitä enää mitään suurta kaipaakaan. Sekottaisi vain turvalliset rutiinit. Kuppi kahvia ystävän kanssa tekee päivästä elämisen arvoista!
”Taakse jäivät nuoruuspäivät, takaisin en niitä saa…” Mutta ”Tallella ikä eletty.”
”Sen näkee Masasta, on nyt niin tasasta…” Onhan Junnulla muutakin näkemystä, mutta eivät ehkä sovi seurakunnan palstalle.
Päätetään vähän paremman kynämiehen seesteisiin sanoihin. Aleksis Kivi:
”Ja mitäpä kertoisin enää heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhallisesti puolipäivän korkeudelle ylös, ja kallistui rauhallisesti alas illan lepoon monen tuhannen kultaisen auringon kiertoessa.” (A. Kivi, Seitsemän veljestä, viimeinen kappale)
On Kivikin ollut tosi kova sana, mutta haluan antaa viimeisen sanan Junnu Vainiolle:
”Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta.”
Honkasen Jokke