Hartaudet

Pääsiäinen on matka, jota tehdään monta päivää. Sille matkalle voi lähteä tänään, tai sitä on voinut käydä jo monta viikkoa. Et tarvitse rahaa, matkalaukkua etkä lentolippua, vaan aikaa.
Olet matkustaja, kun puoleksi minuutiksi keskeytät kaiken tekemisen. Pysähdyt ja hengität. Voit sulkea silmät ja olla tietoisesti pienen hetken Jumalan katseen alla.
Jos pystyt ja haluat, voit varata matkustusaikaa hiukan enemmän. Voit usean päivän aikana varata pienen hetken, jolloin sytytät kynttilän ja luet Markuksen evankeliumista sopivan mittaisen jakson kerrallaan. Löydät pääsiäisen kertomuksen luvuista 14-16.  
Tarjolla on myös matkaseuraa. Yksinäiseltä näyttävissäkin hiljentymishetkissä kanssasi on Pyhä ja Kaikkivaltias. Hän on läsnä myös kaikissa niissä kokoontumisissa, joita seurakunta järjestää pääsiäisen aikaan. Voit katsoa tästä lehdestä löytyvistä kirkollisista ilmoituksista, missä kokoonnumme minäkin päivänä. Saat liittyä joukkoon jonakin päivänä tai olla mukana kaikessa.
Pääsiäisen matka ei ole suoritus, vaan mahdollisuus. Se kutsuu meitä isojen kysymysten ja tunteiden äärelle, katsomaan kohti ikiaikaista ja kokemaan miten mysteeri koskettaa.
Herran siunatkoon sinua siinä elämäntilanteessa jossa nyt olet,
ja varjelkoon sinua kaikelta pahalta ja vaikealta.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle, kun pääsiäisruoho ei tunnu vihertävän sen enempää sielussasi kuin keittiön ikkunallakaan,
ja olkoon sinulle armollinen – armollisempi kuin kukaan koskaan on sinulle ollut.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi että rohkaistut katsomaan eteenpäin ja luottamaan Häneen,
ja antakoon sinulle rauhan – sellaisen levollisuuden, joka kannattelee kaiken keskellä.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.

Lilli-Irmeli Hintsa
pappi

 

Aiemmat hartaudet

Tästä päivästä aina iloittiin ja isä siitä naureskellen muistutteli, kun olin lapsi. Tämä kaikkein kallein päivä on tammikuun 28. päivä. Se oli paitsi Kallen nimipäivä, myös isän syntymäpäivä. Tänä vuonna isän syntymästä on 111 vuotta. Nyt pappan nimeä kantavat ylpeinä neljä eri-ikäistä Kallea.

Tässä eräänä iltana olin ajamassa kotiin, kun minut yllätti lumimyräkkä. Lunta tuli niin paljon, että koko maa oli pian valkeana ja kohta ei enää erottanut missä tie kulki ja missä oli oja. Eteensä ei paljoa lumimyräkältä nähnyt. Vauhti hiipui minimiin ja alkoi jo huolettaa, että miten tässä käy, olenko kohta pois tieltä, ja olenko lainkaan omalla kaistalla. Onneksi muistin, missä oli lähin bussipysäkki, sillä ei sitä siitä valkean lumisumun keskeltä olisi välttämättä erottanut. Pysäytin auton bussipysäkille ja mietin, että mitäs nyt.

 

 

Törmäsin vähän aikaa sitten netissä videoon, jossa pyydettiin selittämään rakkaus yhdellä sanalla. Vastauksia oli yllättävän paljon, ja mainittuna oli ainakin perhe, ymmärrys, kipu, luottamus ja uhraus. Vastausten joukosta löytyi kuitenkin myös Jumala.

 

Vuoden vaihtuessa perinteisesti luodaan katse menneeseen ja toivotaan parempaa tulevaa. Mennyt ajanjakso on ollut erityisen koetteleva monelle maailmanlaajuisen pandemian, josta ei Voldemortin tavoin kai enää auta puhua omalla nimellään, väistyessä tavallisen influenssan kaltaiseksi, siirryimme sodan aikaan. Näitä kumpaakaan tuskin kukaan muistelee kaiholla. On helppo toivoa näiden ja niiden kerrannaisvaikutusten sammumista menneisyydeksi ja uuden alun pikaista tuloa.

 

Ensimmäisen joulun jälkeen maailma ei ole enää sama kuin ennen. Samoin kuin luomisen aamuna, myös Kristuksen syntymän hetkellä maailman pimeyteen syttyi valo, joka on voimakkaampi kuin kaikki maailman pahuus. Tämä valo on meidän kyvyistämme ja saavutuksistamme riippumatonta. Se on annettua ja kestävää valoa. Keskellä tätä järjetöntä maailmaa vaikuttaa yhä Jumalan valtakunta. Salattuna, mutta kuitenkin todellisena.

 

”Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla”. Näistä, Turun Brinkkalan torin parvekkeelta lausutuista joulurauhan julistuksen sanoista ja lopussa kuultavasta Porilaisten marssista alkaa minun jouluni.

Poika istui pöydän vieressä ja katsoi, kun äiti kauli piparitaikinaa. Hän pääsisi koristelemaan pipareita heti sen jälkeen, kun ne tulisivat uunista. Radiossa soi tuttu joululaulu. Äiti kiersi nappia eteenpäin ja musiikki alkoi kuulua hieman kovempaa. Hän hyräili joululaulun mukana. Poika katsoi ikkunasta ulos. Lunta satoi hiljalleen maahan samalla, kun kauniit jouluvalot valaisivat pimeää pihatietä.

”Kun lapsi illalla saapuu kotiin ja käy syliin lämpimään,

niin sain samoin tulla luo Jumalan ja tuntea sain kotiini saavuin.

Jumalan suuressa huoneessa mua paikka kauan odotti

ja mä tunsin kotiini saavuin saan olla lapsena Jumalan.”

Ensimmäisen adventtikynttilän syttyessä ensi sunnuntaina muistamme, että Jeesus tulee (tuleminen = adventti) luoksemme: hän, jolle laulamme Hoosianna, Oi auta, pelasta nyt. Luotamme lapsen lailla kiittäen, että pelastustyötään vielä jatkava Vapahtajamme vastaa tahtonsa mukaan huutoomme. Onhan Raamatussa luvattu useaan kertaan, että "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

Ihmistä varten on olemassa paras paikka. Paikka, johon jokainen kaipaa. Paikka, jossa saa vain olla ilman vaatimuksia ja velvoitteita. Paikka, josta ei häädetä pois. Se paikka on syli.

Eilen sain pitää sylissä vastasyntynyttä, jonka kastejuhlaa vietetään sunnuntaina. Tänään keräsin 6 sivua pitkän nimilistan kaikista heistä, joiden nimet luen pyhäinpäivänä. Kaikkiaan 168 elämäntarinaa - ajasta iäisyyteen siirtynyttä - joista jokaisella on joku läheinen. Jokaisella on ollut joku, joka on ollut järjestämässä hautajaisia. Nimilistasta osui silmiin monia tuttuja nimiä. Mietin, miten omaiset jaksavat. Ovatko saaneet arjesta kiinni. Onko surulle ollut aikaa.  Kuinka kipeästi ikävä voi yhä viiltää. 

 

Minä uskon Joulupukkiin, koska minulle kerrottiin jo lapsena hänen olevan totta. Uskon ihan varmuuden vuoksi.

Uskon onnellisiin loppuihin, koska toivon sitä ja niin on helpompaa.

Miten tervehdit toista, kun kohtaat jonkun? Miten tervehdit tuntematonta, puolituttua, hyvää ystävää, rakasta? Porilainen toteaa, ai eläks sääki vielä- kaikel rakkaudel. Mitä sanoo somerolainen?  

Entä mitä toivotat, kun erkanette? Tapaamisiin? Nähdään taas! Se on moro?

Tähän kysymykseen, kun alkaa laatia listaa, se voi osoittautua melkoisen pitkäksi. Edellyttäen, että pitää musiikista.
Voimalaulu on voinut ilmestyä hyvin ainutlaatuisessa hetkessä, kuten lapsen syntyminen.
Kappale on soinut sairaalan leikkaussalin radiosta lapsen syntymän hetkellä, ja muistat sen siksi loppuelämäsi.
Lapsi puolestaan kuuli syntyessään laulaja Erinin kauniin lauluäänen.


Iltojen pimetessä ja syksyn saapuessa saatat jäädä kaipaamaan kulunutta kesää.
Kesästä muistat ne kaikki mukavat asiat kuten lämmön, auringon, valoisat illat ja
loman. Hyttysiä, vesisadetta ja matonpesu-urakkaa tuskin enää muistat saatikka
kaipaat. Syksy tuo tullessaan kuitenkin paljon myös mukavia asioita ja parhaimpana
niistä sen, että se johdattaa meitä kohti joulua. Hätäisimmät meistä ovat jo
suunnitelleet tai jopa valmistaneet joulukortit, miettineet joululahjat valmiiksi ja aaton

“Sä vaan tahtoisit nähdä väreissä tän Luojan luoman maailman, mut just nyt kaikki hyvä näkyy sulle harmaana” Juhani Tikkanen - Väreissä

Syksy on uusien alkujen aikaa. Vaikka illat pimenevät ja luonto valmistautuu talven lepoon, kesän valossa virkistynyt ihmismieli on valmis uusiin seikkailuihin. Koululaiset ja opiskelijat aloittavat aherruksensa, urheiluseurat uuden kauden, kansalaisopistot täyttyvät uteliaista aikuisista. Seurakunnissa alkaa isoskoulutus, rippikouluihin ilmoittaudutaan, viikkokalenterit täyttyvät. Ortodoksikirkossa uusi kirkkovuosikin alkaa syyskuusta. Luterilaisilla alttari puetaan vihreään merkkinä tutusta, mukavasta arkielämästä.

Suomi  huolehtii kansalaisista.  Heikommassa asemassa olevat saavat apua. Tässä  olemme eturivin maita maailmassa.  Mutta parannettavaakin on. Niin on kaikkialla maailmassa. Myös meillä.

Sosiaalista apua annetaan yli 40 eri säädöstön pohjalta. Näin apu on monipuolista. Ongelmana ovat väliinputoajat.  He jäävät kaikkien pykälien ulkopuolelle.  

Suomi  huolehtii kansalaisista.  Heikommassa asemassa olevat saavat apua. Tässä  olemme eturivin maita maailmassa.  Mutta parannettavaakin on. Niin on kaikkialla maailmassa. Myös meillä.

 

Sosiaalista apua annetaan yli 40 eri säädöstön pohjalta. Näin apu on monipuolista. Ongelmana ovat väliinputoajat.  He jäävät kaikkien pykälien ulkopuolelle.  

 

Aika monestakin. Ehkä nauratte ja itkette samoille asioille. Erilaisuuttakin on hyvä sietää.

Minua on siunattu hienoilla, erilaisilla ystävillä.
Vaihtuvuutta on.  Sellaista elämä on. Mutta aina ilmestyy uusi ystävä poistuneen tilalle.

Muutama pikku tarina ystävyyden luonteesta.

Äideille tarkoitetulla Kuutamoleirillä olennaista on teema. Se muovaa sisällön ja ulkoiset puitteet.

Mieti hetki lahjojasi. Kerääntyykö listalle nopeasti paljon Jumalan sinulle lahjoittamia asioita vai tunnetko olevasi lahjaton? Jos tunnistit yhdenkin lahjan, mieti miten olet sitä käyttänyt. Oletko saanut palvella sillä jotakuta kanssakulkijaa tai onko sen käyttäminen tuonut Jumalan nimelle kunniaa? Vai onko se koitunut kiusaukseksi houkuttelemalla tavoittelemaan itselle menestystä?

Lienee selvää, että meillä on hyvä olla elämässämme tavoitteita ja haaveita. Ne voivat liittyä työhön, perheeseen, terveyteen, harrastuksiin, fyysisiin suorituksiin, musiikkiin tai vaikkapa matkailuun. Monet haaveet vaativat toteutuakseen erilaisia välillisiä asioita tai monien erilaisten välitavoitteiden onnistumista, jotka vievät lähemmäksi varsinaista haavetta. Matkailun maailman ympäri ajatellaan vaativan rahaa ja rahaa saadaan usein työnteon kautta. toisaalta taas maratoniakaan harvoin lähdetään juoksemaan suoraan sohvan pohjalta.

Muutama vuosi sitten sain ystävältä lahjaksi korun. Hopean värisessä ketjussa roikkuu pieni suorakulman muotoinen metallilaatta. Kun katsoo tarkasti tuota pienen pientä metallilaattaa, näkee sen pinnassa jotain raapustusta, oudon näköisiä merkkejä. Korun mukana tuli kortti, missä selitettiin, mitä nuo oudot merkit olivat. Kyseessä oli kopio pienestä hyvin vanhasta hopearullasta joka löydettiin Jerusalemista 1970-luvulla. Tuo hopearulla oli tehty yli kaksi ja puoli vuosituhatta sitten.

Eräänä aamuna sanoin aviomiehelleni rumasti ja pahoitin hänen mielensä. Pyysin anteeksi, mutten saanut häneltä heti anteeksiantoa. Turhautuneena menin työhuoneeseeni ja tapani mukaan aloitin työpäiväni hiljentymällä Jumalan läsnäolossa. Mutta se olikin vaikeaa! Tuntui, etten uskalla mennä Jumalan luokse. Olinhan juuri tehnyt väärin rakkaalleni, eikä tilannetta oltu edes sovittu. Mikä hurskastelija olisin, jos nyt alkaisin rukoilla muiden asioiden puolesta!  

 

Rippikoulu. Kokemus jota on odotettu pitkään. Mitä siellä tehdään? Mitä opin? Mitä muistoja saan? Erilaisia kysymyksiä varmasti seikkailee 15 vuotiaan rippikoululaisen mielessä.

Me saamme taas seurata kasvun ihmettä. Maanviljelijät ovat kylväneet siemenet maahan ja Jumala on antanut niille kasvun.

Siemen on ihmeellinen asia. Vaikka ihminen yrittäisi tehdä täysin samanlaisen siemenen, se ei ala kasvamaan. Ihminen ei pysty saamaan aikaan elämää. Vain Jumala voi antaa elämän.

Kun haistan tillin ja uusien perunoiden tuoksun, menen aina hetkeksi yhteen lempipaikkaani, joka on olemassa enää vain muistoissani. Mummoni kesämökin kesistä on aikaa kohta kolme vuosikymmentä, mutta tavoitan vielä hyvin muistoihini piirtyneet kesähetket.

Kirjailija Helvi Hämäläinen (1907-1998), Somerniemen Härjänojan kylässäkin kesiään viettänyt, piti tärkeimpänä teoksenaan 1953 ilmestynyttä Kolmea eloonherätettyä. Kun haastattelin kirjailijaa tämän kotona Espoon Tapiolassa 1994, hän sanoi: ”Minä olen itse Maria. Teoksessa on koko elämän- ja maailmannäkemykseni.” Hän oli pahoillaan siitä, että romaani jäi hänen mielestään pimentoon, koska kustantaja ei mainostanut sitä tarpeeksi.

Elämme pääsiäisen kautta. Sunnuntaina on 4. sunnuntai pääsiäisestä. Sen latinankielinen nimi on Cantate, laulakaa.

 

Pyhän Antifoni on psalmista 98

 

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä voimansa
on tuonut voiton.

Tuleva viikonloppu sisältää useammalle meistä perinteitä ja suuria tunteita. Kortit, kakut, lahjat, kukat ja valkovuokot sisältyvät monelle tähän viikonloppuun. Suomen kaunista lippua unohtamatta. Monille myös surua ja pettymystä, ei ole saatu lapsia tai yhteys lapsiin on jostain syystä loppunut. Suuriin juhlapyhiin yleensäkin liittyy paljon tunteita. Toiset eivät kestä niitä ja koittavat keksiä jotain ihan muuta menoa silloin. Äitiyteenkin liittyy myös paljon ajatuksia, odotuksia ja kenties riittämättömyyttä.

 

”Aurinko painautuu meren syliin,

hiljaisuus laskeutuu kyliin.

Emmauksen taloissa riemu on suuri,

noussut kuolleista Jeesus on juuri.

Rikottu haudan on muuri.”

Se pääsiäinen jolloin Jeesus ristiinnaulittiin, ja naiset löysivät tyhjän haudan, oli hallitsematon ja ennalta arvaamaton. Siihen pääisäiseen ei pätenyt mitkään niistä juhlavalmisteluista, joita oli etukäteen tehty. Hilpeä juhla muuttui hautajaisiksi ja ylösnousemuksen yllätykseksi.

Pienessä ajassa tapahtui enemmän kuin ihminen pystyy käsittelemään. Se käsittely jatkuu yhä. On meidän vuoro kokea pääsiäisen tapahtuman tässä maailman ajassa, omalla elämänkokemuksellamme varustettuina.

Tulevana sunnuntaina on paastonajan 3. sunnuntai. Evankeliumiteksti on Luukkaan evankeliumin 11.luvusta ja jakeet 14-23.

Päivän evankeliumin pääasia on Kristuksen hyvyys. Hän paransi mykän miehen hyvyydestään. Mies ei ollut tehnyt mitään, jolla olisi ansainnut tulla parannetuksi. Hän oli vain hiljaa ja Jeesuksen rakkaus toimi.

Tavallisena helmikuisena torstaina maailma muuttui. Tapahtui se, mitä emme uskoneet: Euroopassa syttyi sota. Yhtäkkiä ei haitannutkaan pesemättömät ikkunat, sohjoiset tiet ja takkuileva netti. Mielen täytti epäusko. Uutiskuvissa isät saattoivat perheensä pakoon ja kääntyivät itse takaisin rintamalle.

 

Poikani, mene ja pidä äidistä huolta

ole isänä pikkusiskoillesi kun minä olen poissa

Tuhkasta on moneksi. Tuhkalla vo kiillottaa pinttyneen peltiämpärin. Tuhka torjuu kirvoja kasvimaalla. Lannotteeksikin se sopii, tuhka luovuttaa hitaasti maaperän tarvitsemat ravintoaineet. "Viekää tuhkatkin pesästä" sanonta juontaa 1600-luvun talonpoikien tuhkaveroon jossa kruunulle toimitettiin esim. tuhkaa. Tuhkaa tarvittiin salpietarin valmistukseen jota kului ruudin tekoon. Ruotsi-Suomessa oli jatkuvia sodankäyntejä.

Kysymys, joka esitetään viattomasti ja johon odotetaan vastausta. Mutta, millaista vastausta siihen odotamme, oikeasti. Haluamme kuulla, että ystävälle kuuluu hyvää, ja niinhän kysymykseen on tapana vastata. Sen enempää miettimättä tai asiaa pohtimatta, omasta elämästä ei haluta toiselle avata. Ei ainakaan niitä kipeimpiä asioita, ei niitä, joilla toinen voisi lyödä lisää jo lyötyä.

”Mikä rukous on sinulle tärkein? Siis sellainen, jota et lue kirkossa, vaan itseksesi, yksin?” Jotenkin noin hän minulta kysyi.

Mieleen välähti lapsuuden iltarukous; ”horjularukous”, jonka alkusanoja piti vielä illalla kotona vähän muistella. Se oli joskus se tärkein rukous:
Tule Jeesus lapses luo,
armos siunaukses suo.
Tue pientä horjuvaa,
johda tietä oikeaa. Aamen

Kirkasta, pimeää, hämärää, liikaa, liian vähän, lisää, kovaa, pehmeää, suoraa, epäsuoraa, tunnelmallinen, aallonpituuksia, spektrejä, sininen hetki, tunnelin pää.