Maija Heinonen

"Se puhuu Jeesuksesta, mikäs sille nyt tuli?"

Edellä oleva lause oli lööppinä nettilehdessä pari viikkoa sitten. Paljon enempää juttua ei saanutkaan lukea,
mutta sen verran kuitenkin, että pääsin kärryille, että nuorten uskonnollisuudesta kirjoitettiin. Viime aikoina
uutiskynnyksen on ylittänyt muutamankin kerran nuorten miesten uskonnollisuuden lisääntyminen.   
Tutkimuksen mukaan alle 20-vuotiaat miehet uskovat Jumalaan yleisemmin kuin samanikäiset vielä
kymmenen vuotta sitten ja ovat myös huomattavasti uskonnollisempia kuin samanikäiset naiset.

Joulupukki ja Syntipukki

Vanhassa Testamentissa Jumala määräsi juutalaiset viettämään vuosittain Sovituspäivää.  Silloin jokaisen tuli miettiä ja katua  vuoden aikana tekemiään syntejä. Samana päivänä temppelissä papit laittoivat kätensä  pukin päälle ja tunnustivat  kansan synnit. Synnit siirrettiin vertauskuvallisesti  pukin kannettavaksi ja pukki ajettiin autiomaahan kuolemaan.  Näin kansa vapautui sen vuoden synneistään.

Pirulainen on voitettavissa

Korona on saanut monet suomalaiset ahdistumaan ja pelon valtaan. Pelko tappaa elämänilon ja uskon siihen, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät.  Itsellekin on tullut hetkittäin vahva oman kuoleman todellisuudentaju. Ja rehellisesti on tunnustettava, etten halua kuolla, ainakaan vielä.

"Tää painaa kuin synti"

sanoi remonttimies työpaikallani pidellessään kaksin käsin kattolevyä päänsä päällä.

"Painaako synti vielä nykyään jota kuta?" kysyin ohi mennessäni, koska olen sitä  silloin tällöin itsekseni miettinyt. " Ei paina" tuli reipas vastaus ja jatkoin matkaani . Vähän ajan päästä kuului vielä takaani "Synnit on sovitettu". Alunperin huulenheitoksi tarkoitettu sanailu sisälsi syvällisiä kristillisiä totuuksia. Oikeastaan kaikkein tärkeimpiä niistä.