Perhekerhon aarrearkusta pilkistää jotain valkoista, kiiltävää ja kaunista. Se vaikuttaa arvokkaalta silkkikankaalta.
Kun avaan kannen, lasten seuratessa tarkkaavaisina vieressäni, sieltä lennähtää valkoinen höyhen. Kevyt, kuin aavistus. Höyhen laskeutuu kaikkein pienimmän kerholaisen viereen ja unohtuu siihen, kun nopeat sormet ovat jo ihmettelemässä, että enkelinmekkoko sieltä löytyy vai mikä.
Tästä päivästä aina iloittiin ja isä siitä naureskellen muistutteli, kun olin lapsi. Tämä kaikkein kallein päivä on tammikuun 28. päivä. Se oli paitsi Kallen nimipäivä, myös isän syntymäpäivä. Tänä vuonna isän syntymästä on 111 vuotta. Nyt pappan nimeä kantavat ylpeinä neljä eri-ikäistä Kallea.
Äideille tarkoitetulla Kuutamoleirillä olennaista on teema. Se muovaa sisällön ja ulkoiset puitteet.
Lapsuudenkotini vinttikamarissa on komero. Sen nimi on pitkäkomero kai siksi, että se on koko talon pituinen, pitkä ja kapea. Ovi on peitetty paksulla ryijyllä, joka pitää huolen, ettei komeron kylmyys karkaa kamarin puolelle. Talvella siellä ei paljon käydä, vain silloin, kun on aika etsiä joulukoristeet.
Pääsiäisaamuna kodissamme on ihana aamupala. Keittiön pöytää koristavat keltaiset narsissit ja ruusut, sekä hennosti vihertävät koivunoksat. Pääsiäisruohoissa astelevat tiput ja puput. Keltaiset ja vihreät astiat odottavat jokaisen paikalla ja kaikkialta löytyy pääsiäismunia. Kaiken tämän kauniin ja aurinkoisen kattauksen keskellä loistaa paljon kynttilöitä. Kun astut aamulla keittiöön, olet keskellä pääsiäistä. ”Nyt se suuri päivä koitti”
Elokuun ilta. Aurinko lämmittää. Metsässä tuoksuvat mustikat ja kaadetut kuuset. Kuivuri hurisee viljaa kuivaksi.
Laita vaan takki naulaan.
Kengille on oma paikka
ja tossut voisit laittaa.
Isä pitää kädestä kiinni,
koska kynnyksen yli pitäisi päästä.
Voit jo irrottaa.
Saat ottaa toisen aikuisen kädestä
ja istua vaikka syliin.
Päiväkerhon adventtiaika on ollut todellista matkantekoa kohti joulua. Aikaa on laskettu kynttilöillä ja valon määrällä. Joulukalenterissa eivät auenneetkaan luukut, vaan jokaisena päivänä tieltä katosi yksi kivi. Samalla Maria, Joosef, paimenet ja lampaat lähestyivät tallia. Lasten lähtiessä joululomalle matkaa oli vielä vähän jäljellä, mutta talli näkyi jo ja juhlan saattoi aavistaa.
Vuosia sitten olin mukana ratkaisemassa hankalaa tehtävää. Kymmenen ryhmäläistä piti saada kuvitteellisen suon yli, apuna vain vino pino lankkuja. Kovan säätämisen, nauramisen ja lankkujen rahtaamisen jälkeen saimme autetuksi toinen toisemme ”turvaan” näiden pitkospuiden ja toistemme avulla.
