Matias Roto

Kannattaa elää ihmisiksi

On paljon mukavampaa elää, kun elämme ihmisiksi. Ystävällinen puhe luo hyvän mielen. Kaikenlainen räyhääminen ja suunsoitto on ikävää.

Totta kannattaa puhua. Siten asiat hoituvat kunnolla. Valheen levittäminen hajottaa yhteistä elämää. Väärän puheen takia moni juttu menee pilalle, mutta rehellisyys maan perii. Tästä Tobit lausuu: Toimi oikeudenmukaisesti koko elämäsi ajan, älä eksy vääryyden teille.”

Kotikirkko

Sanoma suuri Someron seudulla kaikuu. Jumalan sanaa julistetaan. Evankeliumia esillä pidetään. Keskellä kesää lämmin on mieli. Ilot ja surut, kaiken, koko elämän Jumala kantaa. 

Hän  on meidät luonut. Hänen tekoaan olemme. Hän pitää meistä huolen.  Hän tukee jokaisena päivänä. Syntymästämme kuolemaamme hän meidät tuntee.

Lähimmäinen

1. lukukappale: Ruut 1:8–11, 14–18

 

Kaksi naista kulki tiellä. Anoppi ja miniä. Leskeksi jääneitä. Nuorempi Ruut tuli Mooabista. Anoppi Noomi palasi kotikyläänsä Beetlehemiin. Siellä Noomi oli nuorena naitu Elimelekille.

Aikoinaan nuori pari oli lähtenyt Mooabiin. Nälänhätää pakoon. Kuivuu oli vaivannut. Satoa ei saatu. Oli haettava apua ulkomailta.

Helatorstai

Tällä viikolla vietämme Helatorstaita, 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Tuon ajan Jeesus näyttäytyi seuraajilleen. Hänet oli ristiinnaulittu pitkänäperjantaina. Lankalauantaina hän lepäsi haudassa ja pääsiäisaamuna hän nousi kuolleista. Sitten hän ilmestyi monille.

Suru vaihtui iloksi, murhe riemuksi. Vapahtajamme elää. Hän on keskellämme. On hyvä olla hänen seurassaan. Hän ei ole jättänyt meitä, vaan on tullut luoksemme.

Jumalan kansan pelastus

Ihminen tarvitsee toista ihmistä. Jos ei ole ainoatakaan ihmistä, joiden kanssa voi jakaa elämä, olo tuntuu vaikealta. Jumala on luonut meidät elämään yhdessä: Pitämään huolta toinen toisestamme.

Jumala on luonut koko maailman. Niinpä me ihmisetkin olemme hänen kättensä tekoa. 

Luomiseen kuuluva yhteenkuuluvuus on todellisuutta myös  syvimmissä tuntemukissamme. Uskon elämäkään ei ole vain omien ajatustemme varassa, vaan uskokin elää, kun voimme rohkaista toinen toistamme.  Elämme yhteisestä uskostamme. Kirkko on Jumalan kansa.

Kääntymys elämän voimana

Liike-elämässä on jatkuvasti uudistuttava, jos mielii pysyä pinnalla. Yritys taantuu, jos se ei edisty. Useimmiten asiat hoituvat, kun rakennustelineet ovat pystyssä. Arabimaissa sanotaan, että  on mentävä eteenpäin tai jää pois karavaanista.  On katsottava tulevaisuuteen pysyäkseen ajan tasalla.

Pyhäinpäivä

Epistola: Ilm. 21:1-4

Tämän viikon lauantaina 4.11.2017 vietämme pyhäinpäivää. Suomessa pyhäinpäivä on juhla, jossa muistelemme edesmenneitä sukulaisiamme, ystäviämme ja tuttaviamme. Juhla on muotoutunut vanhasta vainajien muistopäivästä, jota alkuaan on vietetty 2. päivänä marraskuuta. Pyhän latinankielinen nimi on Commemoratio omnium fidelium defunctorum.