Vuoden 2023 rippikoulujen informaatio ja ilmoittautumisohjeet tulevat tälle sivustolle syksyn 2022 aikana. Tänä vuonna rippikouluun kutsutaan vuonna 2008 syntyneet nuoret.
Rippikoulu on seikkailu, jonka voi kokea vain kerran. Se on kirkon kasteopetusta, jonka aikana nuori saa eväitä elämäänsä, kun yhdessä muiden nuorten ja seurakunnan aikuisten kanssa pohditaan elämään ja uskoon liittyviä asioita. Rippikoulussa nuori pääsee myös tutustumaan tarkemmin siihen evankelis-luterilaiseen uskoon, johon hänet on kasteessa liitetty.
Rippikoulun voi käydä leiri- tai päivärippikouluna.
Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu sähköisesti alla olevan linkin kautta.
Ilmoittautuminen tulee täyttää huolella.Ilmoittautuessa ei varmisteta vielä paikkaa tiettyyn ryhmään vaan esitetään 2-3 toivetta halutusta rippikouluryhmästä. Lisäksi voi kertoa mikäli, jokin ryhmistä ei sovi. Lähtökohtaisesti päiväriparille haluvia ei sijoiteta leiriryhmiin tai päinvastoin. Lopullinen ryhmä ilmoitetaan sähköpostitse rippikoululaisille ja huoltajille.
Ryhmät:
Ripareissa on kaksi leirijaksoa. Saman ryhmän molempien jaksojen on sovittava kalenteriisi, joten huomioithan tämän laittaessasi ryhmätoiveita järjestykseen.