
Lisää hartauksia
Sano vain sana
” Sano vain sana, ja palvelijani paranee.” (Matt. 8:8.) Näillä nöyrillä sanoilla Rooman sotajoukkojen komppanian päällikkö lähestyi Jeesusta. Sadanpäällikön palvelija oli halvaantunut ja kärsi kovista kivuista. Päällikkö oli tullut Jeesuksen luo pyytämään tältä apua. Hän uskoi, että Jeesus voi sanansa voimallaan parantaa sairaan. Jeesus halusi auttaa, mutta sadanpäällikkö ei pitänyt itseään sen arvoisena, että Jeesus tulisi hänen kotiinsa. Sana riittäisi.
Sadanpäällikön uskoi ja luotti vahvasti siihen, että Jeesus haluaa ja voi auttaa. Hän luotti Jumalan sanan voimaan. Toisinaan on vaikeaa tunnistaa itsessä näin vahvaa uskoa kuin päälliköllä oli. Vaikeina hetkinä kuormien alla voi olla vaikea luottaa siihen, että Jeesus kantaa, auttaa ja hoitaa. Joskus tuntuu houkuttelevalta pyrkiä varmistelemaan ja hallitsemaan asioita sen sijaan, että jättäisi asiat Jumalan haltuun. Jumala tietää, mitä tarvitsemme. Hän tietää sen jo ennen kuin olemme sitä edes pyytäneet. Hän tietää, vaikkemme osaisi sitä sanoiksi pukea. Saamme myös luottaa siihen, että Jumalan apu ja vastaus on juuri sitä, mitä tarvitsemme.
Joskus uskoa on vähemmän kuin sinapinsiemenen verran. Mutta sekin riittää. Uskon vahvuus ei ole ratkaiseva seikka. Ratkaisevaa on uskoa. Tietoisena omasta epätäydellisyydestäni saan aina tulla Jeesuksen eteen. Hänen katseensa alla saan todeta, että en ole sen arvoinen, että hän tulisi luokseni. Mutta silti uskallan kurottaa käteni häntä kohti ja huokaista: Armahda! Jeesuksen sanassa on parantavaa rakkauden ja armon voimaa. Aivan kuten sadanpäällikölle, Jeesus sanoo myös meille tänään: Minä tulen ja parannan sinut. Hänen armahtavaan ja uskoamme vahvistavaan sanaansa saamme luottaa tänäänkin. Hetkinä, kun on vaikeaa uskoa Jumalan huolenpitoon, voi kuiskata: Herra, jos minä en jaksa pitää sinusta kiinni, pidä sinä minusta kiinni.
Sari Pehkonen
pappi
Someron seurakunta