Millainen kristitty olen?

”Jeesus Kristus, poika Herran / kulki metsätietä kerran / hymyhuulin, avojaloin / - linnunpoika kämmenellään. / Siitä kulki kristittykin / mustissansa, ilmein mykin /paheksuvin mielialoin / - seudun synnit sydämellään. / Kohtasivat / ohi astuissaan / tuntematta toistaan kumpikaan.” 

Oiva Paloheimon runo Kristus ja kristitty on iskevä kuvaus Kristuksen sanoman vääristymisestä. Synkein ilmein mustissaan kulkeva tuomiohenkinen kristitty saattaa aiheuttaa voimakasta torjuntaa: tuollaisiako kristityt ovatkin! Kristuksen rakkaudellinen ydinsanoma jää silloin helposti paitsioon. 

Veriset uskonsodat saavat kristinuskoon kriittisesti suhtautuvan sanomaan: ”Siinäs näette!” Heille vastaan Helvi Juvosen sanoin: ”Ei liene syyllinen risti, / kun ihminen petti ja pisti.” Kristus on rauhan ruhtinas, ei verinen kardinaali.

Koen olevani tunnustava kristitty. Varsinaista pelastusvarmuutta minulla ei kuitenkaan ole. Asia ei ole minun päätettävissäni, mutta uskon, että kun kuolemme, oikeudenmukaisuus toteutuu ja totuus voittaa, olipa lopputulos minun kannaltani mikä tahansa. 

Ajattelen, että usko on ikään kuin yksi ulottuvuus ihmisessä, kanava hengelliseen elämään. Ihminen voi itse tukkia tuon kanavan, jos niin haluaa, sillä Jumala ei pakota ketään lapsekseen. Haluan elää elämäni lempeyttä ja rakkautta vaalien, vaikka monesti astun harhaan: kiivastun, väsyn, en ota huomioon lähimmäistäni. Silloin täytyy tehdä korjausliike ja rukoilla Jumalalta anteeksiantoa. 

Meidät on kutsuttu toistemme palvelijoiksi, meidät on asetettu kantamaan toistemme taakkoja. Kun näemme lähimmäisessämme Jumalan kuvan ja lähestymme häntä rakastaen, taivaan valtakunta on tullut hitusen lähemmäksi maanpiiriä.