Jeesuksen turvissa olla saa

Itseänsä tutkistellen. 

Kummastellen, ihmetellen.

Miettiessään eloansa.

Tutkiessaan vointiansa.

Ihminen syntyjä syviä aprikoi, tuntojansa tunnustelee.

Mikä on hyvin mennyt, mikä ei.

Mikä voimaa antoi, mikä ei.

Missä toivo vahvistui, mistä rohkeutta sai.

Missä mieli masentui ja painui alas pää.

Miten usko vahvistui ja sydän riemun sai.

Itsensä tutkitelun sunnuntaina saamme nostaa katseemme Jeesukseen. Hän tuli luoksemme meitä  auttamaan. Jumala keskellemme tuli, otti omakseen ihmisen osan. Teki töitä, lepoon kutsui. Kertoi Jumalan suurista teoista. Meille toivoa toi. 

Jeesus kärsi ristin pinan, kuoleman tien hän kulki. Koko maailman sovitti. Synnit Jumalan edessä anteeksi antoi.  Nousi kuolleista, kuoleman voitti. Uusi toivo, uusi rohkeus tuli meille, ihmisille maan. 

Jumalan vanhurskaus, pyhä korkea, iankaikkinen, tuli luoksemme Jeesuksessa, Meille ojensi Jumalan armon, lahjoitti sovinnon Jumalan kanssa. Armo ja anteeksianto meille koitti. 

Avara aukesi näkymä elämämme keskukseen. Jumala meitä  rakastaa suuressa hyvyydessään. Ojentaa kätensä meitä kohti, ystävyyttä osoittaa,  taivaan kosketus arjen keskelle, elämämme joka hetkeen, turvan tuo ja rauhan suo. 

Jumala on vanhurskas.   

Vanhurskaus on Jumalan teko meidän avuksemme. 

Meidät hän vanhurskauttaa Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus Vapahatajamme, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa, on vanhurskautemme perusta, antaja. Meille ojentaa lahjana, armosta, yksistään Jumalan suosion tähden.

Jeesuksessa Jumalan suosion saamme. 

Sunnuntain epistola: Room. 3:21-31

Matias Roto

Rovasti