"Se puhuu Jeesuksesta, mikäs sille nyt tuli?"

Edellä oleva lause oli lööppinä nettilehdessä pari viikkoa sitten. Paljon enempää juttua ei saanutkaan lukea, mutta sen verran kuitenkin, että pääsin kärryille, että nuorten uskonnollisuudesta kirjoitettiin. Viime aikoina uutiskynnyksen on ylittänyt muutamankin kerran nuorten miesten uskonnollisuuden lisääntyminen. Tutkimuksen mukaan alle 20-vuotiaat miehet uskovat Jumalaan yleisemmin kuin samanikäiset vielä kymmenen vuotta sitten ja ovat myös huomattavasti uskonnollisempia kuin samanikäiset naiset.
Vielä useammin uutiskynnyksen on ylittänyt tieto suomalaisten nuorten voivan mm. kouluterveyskyselyiden mukaan huonommin kuin ennen ja tytöistä jopa yli puolet kertoo kokevansa ahdistusta. Kelan mukaan joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö.
Nuoren mielessä voi pyöriä isoja kysymyksiä, miten elää, mikä on kaiken tarkoitus, mikä on minun elämäni tarkoitus? Olenko sattumalta tänne putkahtanut evoluution tulos vai Viisaan suunnitelman mukaan luotu yksilö? Jumalan suunnitelmassa jokaisella ihmisellä on tarkoitus ja merkitys. Ja kuitenkin niin monelta se on hukassa.
THL:n ylilääkäri Linnaranta pohti nuorten pahoinvointia ja totesi muun muassa "Ainakin jotain sellaista puuttuu, mikä on aiemmin auttanut nuoria pärjäämään pahan olon kanssa. Kenties esimerkiksi liikunnan harrastaminen ei ole koronan jälkeen palannut aiemmalle tasolle?".
Itselläni on samansuuntainen oletus, jotain puuttuu, mikä aikaisemmin on auttanut selviytymään. Mutta liikunnan puutetta en pidä niin suurena syyllisenä kuin hän. Minä ajattelen, että kristillisen uskon syrjään sysääminen yhteiskunnassamme on yksi syy pahoinvointiin. Vaikka omasta nuoruudesta on kulunut jo rutkasti aikaa, muistan, että pelkäsin monia asioita. Maailmanloppua ja sitä, etten ehtisi elää ollenkaan, ydinsotaa, siitä puhuttiin -70 luvullakin, vanhempien kuolemaa, sitä, etten pääse mihinkään opiskelemaan. Onneksi äiti oli opettanut luottamaan Taivaan Isään ja rukoilemaan. Siitä tuli perusturvallisuus elämään, tietoisuus, että minua johdatetaan ja kannatellaan. Kaikki ei ole oman itsen varassa, oikeastaan ei mikään, elämä on Korkeemas käres. Tämä kristillinen perustotuus voisi helpottaa monen nuoren ahdistuneen elämää.
Toivoa on! Yle haastatteli 19-vuotiasta Elmeriä Espoosta joulukuussa -23. Hän on uskova nuori ja kertoi; "Nykyään on helpompi puhua näistä asioista. Sitä, että uskoo Jumalaan, ei enää pilkata. Siitä on vähemmän noloa puhua. Kaveripiirini on monikulttuurinen, jossa uskotaan eri jumaliin, mutta jokainen uskaltaa sanoa, mihin uskoo.” Hän kertoi myös, että nuoret ovat lähteneet mukaan tavoittamaan muita nuoria; "Seurakunnalla on paljon hyviä palveluita, mutta se ei osaa kohdistaa niitä nuorille. Juuri siinä me tulemme apuun, autamme saamaan palvelut kuulostamaan paremmilta nuorille."
Rukoillaan Suomen ja Someron nuorten puolesta, se ei ainakaan ole noloa! Jumala tahtoo antaa tulevaisuuden ja toivon, Hänellä on rauhan, ei tuhon ajatukset meitä kaikkia kohtaan.  (Jeremia 29:11)

Maija Heinonen

entinen nuori