Virvon varvon, tuoreeks terveeks,tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle!
Näinhän me toivoteltiin lorulla pikkutyttöinä, kun kävimme palmusunnuntaina virpomassa. Ujoina lapsina kävimme vain sukulaisissa, mutta saalis oli kuitenkin mittava. Suklaata tuli huonovointisuuteen asti ja namia piisasi hyvinkin pitkälle hiljaista viikkoa. Ennen sunnuntaita oli jo haettu pajunkissaoksat ja niihin liimattu silkki- ja kreppipaperisuikaleita ja askarteluhöyheniä. Joskus muistan kuitenkin että koristelu jäi viimeiseen iltaan, eikä liimaakaan kotoa löytynyt, onneksi oli sentään keitettyjä perunoita liiman korvikkeeksi. Jokaiselle virvottavalle askarreltiin oma vitsa jätettäväksi muistoksi käynnistä. Virvottavat mietittiin etukäteen, eikä suunnitelmasta ollut poikkeamista, vitsat olisivat loppuneet. Ei se lapsena ollut niin tärkeää se toivottelu, vaan se palkka. Nyt aikuisena huomaa, että kyseinen tapahan on oikeastaan oikein ihana. Toivotellaan terveyttä tulevalle vuodelle, käydään visiitillä ja ihminen on ajatuksissa jo ennen varsinaista virpomista kun vitsaa koristelee.
Tavat muuttuu, länsisuomalainen trulliperinne on sulautunut itäsuomalaiseen ja ortodoksiseen virpomisperinteeseen. 1800-luvulla Pohjanmaalla ja muualla länsisuomessa lapset kirmasivat noidiksi pukeutuneina pääsiäislauantaisin. Pääsiäislauantaina uskottiin pahojen voimien olevan liikkeellä ja niiltä yritettiin suojautua monin poppaskonsteinkin. Ortodoksisessa ja karjalaisessa perinteessä toivoteltiin hyvää toiselle virpomisvitsoin taputellen virvottavan olalle virposunnuntaina. Äiti virpoi lapsensa ja lehmät ja isäntä hevoset. Lapset kävivät virpomiskierroksellaan kummeillaan ja sukulaisillaan. Ennen virpomispalkan sai hakea vasta pääsiäisenä, ilahduttava ajatus käydä katsomassa virvottavaa vielä uudelleenkin.
Pajunoksat muistuttivat ja muistuttavat Palmusunnuntain riemusaatosta, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin ja kansa hurrasi heilutellen palmunoksia. Palkaksi annettu suklaamuna, liittää osaltaan virpomisperinteen kristinuskoon, muna kun on ylösnousemuksen vertauskuva. Lasten riemuisa palmusunnuntaiperinne tuo hienosti kristillisyyttä osaksi nykyaikaa ja keskelle ihmiseloa.
Entäpä jos me aikuisetkin kävisimme toivottelemassa tuoreita ja terveitä, voitaisiin piipahtaa palmusunnuntaina ja vaikka vielä pääsiäisenä uudelleen. Tai eipä tätä kannata vain näihin pyhiin liittää, käydään kyläilemässä vaikkei mitään päivää olisikaan. Tai ehkä juuri silloin ja siksi.
Tahdon Sulle toivotella,
virvon varvon ajatuksella,
palmusunnuntaita hyvää
pääsiäisaikaan hiljentyvää
terveyttä tulevaan.
Essi Torkkomäki-Ryhtä
Vapaaehtoistyön ohjaaja