Herätyskello piriseen käskevästi ja komentaa vällyjen alta ylös ja toimintaan. Pitäisin enemmän lempeämmästä, hitaasta heräilystä, mutta katsoessani kelloa, ymmärrän sen olevan mahdotonta. Ylös on noustava ja sassiin, sillä aamutoimet ovat moninaisemmat kuin mihin viime aikoina olen tottunut. Yöasussa viipyily ei tule kysymykseen, siitä pitää huolen +14 näyttävä tuvan lämpömittari. Ei muuta kuin vaatteet – pitkät merinovillaiset alusvaatteet, villapaita, farkut ja kahdet villasukat – niskaan ja pihalle liki pakkasen puolella olevan aulan ja jäisen verannan läpi. Autot piuhojen päähän, jotta on edes teknisesti mahdollista aloittaa matkaa työmaalle -19,5 asteen pakkasessa. Äkkiä takaisin tupaan ja saman tien teen tottuneesti tulet puuhellaan. Pikainen kasvojenpesu jäisenraikkaalla vedellä. Puurokattilan poristessa könötän puolijäisenä tulen äärellä kahvikuppini kanssa ja mietin elämääni.
Oli silkkaa seikkailunhalua muuttaa tähän vuoden aikaan kesäpaikkana palvelleeseen pikkuiseen taloon pellon laidalle. Toisaalta elämän eri tilanteet yllättävät ja tulevat omia aikojaan aina niin kyselemättä vuoden kulkua. Koen tilanteessani kyllä suurta johdatusta ja siunausta, joten olen päättänyt tämän pakkasjakson ajan pysyä positiivisella mielellä. Kun jotain elämästä karsiutuu ja yksinkertaistuu, sitä tajuaa miten hyvin asiat ovat. Olen aina nauttinut alkeellisista olosuhteista, koska se muistuttaa minua siitä, että itsestään selvyyksiä on lopulta aika vähän. Itse asiassa ehkä ei mitään muuta kuin Jumala ja Hänen rakkautensa. Tämä on Jumalalle perin juurin luovuttamaton asia. Mahtavinta tässä on tietää, että vaikka minä luovuttaisin, unohtaisin, hylkäisin, niin Jumala ei sitä tee. En siltikään uskaltaisi elää Jumalaa unohtaen, enkä suoraan sanottuna pystyisikään, koska tarvitsen niin paljon apua ja tukea. Kunpa tuosta Jumalan pyyteettömästä rakkaudesta oppisin edes hitusen verran ja pystyisin jakamaan sitä muillekin, kuin omille rakkaille ihmisilleni.
Havahdun kahvikuppi kädessä tulen hiipumiseen puuhellan pesässä. Äkkiä toppatamineet päälle ja työmatkalle hyiseen talviaamuun. On heitettävä vielä pari klapia, jotta lämpöä riittää edes vähän ennen illan tulia. (Siitä tulikin mieleeni, että ilmojen lämmittyä seuraava projekti on sahapukin rakentaminen. Sain siihen jo ystävältäni inspiraatiokuvia, joten eiköhän homma onnistu).
Isä Jumalan siunaamaa parasta vuotta 2024 Sinulle!
Elina Virtaperko
diakoni, Someron seurakunta